Kersantti naurahti — naurusta soinnahti enemmän ylempää tietoa kuin halveksumista; hän selvästikin piti minua perin yksinkertaisena.
"Ilmestyy jälleen!" hän kivahti. "Hyväinen aika! Ei hän enää ikinä ilmesty, jos hän kerran lähti ulos niin paljon arvoesineitä muassaan. Ryöstömurha se on — ihan varmasti. Ette kai ole hänen sukulaisensa?" hän jatkoi, silmäillen minua tarkasti. "Musgrave arveli, että te kaksi vain matkustitte yhdessä — ystävyksinä?"
"Juuri niin", myönsin. "Olemme ystävyksinä."
"Entä mikä on nimenne?" hän tiedusti, vetäen taskustaan muistikirjan ja lyijykynän pätkän. "Minun on parasta panna kaikki kuntoon. Ja osoitteenne — kotiosoitteenne?"
"Mervyn Holt, entinen kapteeni Oakshiren keveässä jalkaväessä", vastasin. "Jermyn-katu 559 a, Lontoo, ja Chellinghamin pappila, Aylesbury — jompikumpi osoite."
"Entä tämä nuori mies", jatkoi hän hämmentymättä, osoittaen Websteriä. "Autonohjaaja, eikö totta? Minun on merkittävä muistiin myöskin hänen nimensä ja osoitteensa, ymmärrättehän", selitti hän, riipustaen kirjaansa ohjaajan ilmoittamat tiedot. "Näissä jutuissa ei tietoja voi koskaan saada liikaa, kapteeni, käsittänette sen epäilemättä hyvin. Voihan jompikumpi teistä, sikäli kuin tunnemme asioita, olla syyllinen, ja mitenkäs minulle kävisi, jollen olisi ottanut teistä selkoa?"
"Miten tosiaankin?" vastasin. "Kyselkää kaikin mokomin niin paljon kuin haluatte. Websterin ja minut tapaatte täällä milloin hyvänsä."
Ei hän eikä uutistenhankkija hymyillyt kouraantuntuvalle ivalleni; heidän kasvonsa pysyivät vakavina kuin hautajaistentoimitsijan, ja sitten kun kersantti oli vielä kerran huomauttanut, että tämä oli paha juttu ja että hän odotti sen kehittyvän hänen ennustamaansa suuntaan, he poistuivat.
Mitä sikäläinen poliisi puuhasi, sitä en tiennyt, mutta hämärän tullen en vielä ollut saanut mitään tietoja Mazaroffista. Mitään ei kuulunut myöskään seuraavana aamuna, ja kun tuli kolmas ilta hänen katoamisensa jälkeen, alkoi minusta tuntua varmalta, että katoaminen oli edeltäkäsin suunniteltu ja tahallinen ja että hän oli pujahtanut tiehensä välttääkseen niitä paljastuksia, joista hän oli minulle puhunut. Ja kun oikein ajattelin, niin hän oli juuri sopivan laatuinen mies sellaisen tempun tekijäksi. Mutta sittenkin se olisi ollut tarpeeton — hän olisi voinut lähteä autollaan minun ja Websterin seurassa. Näin ollen Webster, auto ja minä jäimme tänne.
Kolmantena aamuna päivän sarastaessa olin valveilla, aprikoiden mitä olisi tehtävä; äkkiä koputettiin ovelleni. Ponnahdin vuoteestani ja aukaisin oven; käytävässä oli Musgrave ja Webster puolipukimissa. Isäntä katsahti minuun.