"Hänet on löydetty!" hän kuiskasi. "Ainakin on löydetty —"
Sana näytti takertuvan hänen kurkkuunsa, ja minä käännyin kiihkeänä ohjaajan puoleen. Myöskin hän tuntui vastahakoiselta puhumaan, mutta sai kuitenkin suustaan joitakuita sanoja.
"On löydetty ruumis, herra Holt", hän sopersi. "Eräästä paikasta nummelta —"
"Reiver's Denistä", pisti Musgrave väliin. "Noiden kallioiden juurelta."
"Ja se on tuotu tänne", jatkoi Webster. "Se — asianlaita on niin, sir — pää on — kasvot, ymmärrättehän — poissa! Mutta vaatteet, sir — ne ovat hänen!"
Pukeuduin hätäisesti ja menin heidän kanssaan ulkorakennukseen, johon ruumiin löytäjät, eräs sikäläinen poliisi ja muuan metsästysvartija, olivat laskeneet sen. En ryhdy kuvaamaan sitä yksityiskohtaisesti — mutta, kuten joku jupisi, nummella oli sadoittain kärppiä, portimoita ja muita sellaisia raatelevia eläimiä. Vaatteet olivat kuitenkin Mazaroffin, ja käsivarressa oli syntymämerkki, josta hän oli minulle maininnut.
"Se oli kallioiden juurella Reiver's Denissä tuuheiden sanajalkojen seassa", supatti poliisi. "Päähämme pälkähti tarkastaa sitä kohtaa — ja löysimme ruumiin. Tuollaisena!"
Uutinen oli jo levinnyt, ja minua kuulustellut kersantti Manners riensi majataloon. Hän tutki vainajan pukua. Taskuissa ei ollut edes pennyn kolikkoa; kello perineen, sormukset, lompakko, paperit, kaikki ne olivat poissa.
Hän loi minuun silmäyksen, joka oli yhtä voitonriemuinen kuin puhuva.
"Mitä sanoin teille, kapteeni?" hän mutisi. "Enkö väittänyt, että on tapahtunut ryöstömurha? Ja enkö ollut oikeassa? Mikä voisi olla sen selvempää?"