En vastannut mitään. Mietin muuta. Miten Mazaroff lieneekään saanut surmansa, tosiasia oli, että hän oli kuollut. Ja tietääkseni minä yksin koko maailmassa tunsin hänen salaisuutensa — mikä merkitsi sitä, että minun oli pian mentävä Marrasdale Toweriin kertomaan tämä mitä kummallisin tarina.
KUUDES LUKU
Herra Crole Bedford Rowin varrelta
Mannersin, Marrasdalen poliisikersantin, kunniaksi on minun myönnettävä, että vaikka hän olikin itsepintainen, yksipuolinen mies ja piti hellittämättä kiinni alkuperäisestä otaksumastaan, että joku Lehtokurpassa silloin ollut veijari oli seurannut Mazaroffia ja murhannut hänet ryöstääkseen hänen rahansa ja arvoesineensä, hän kuitenkin pani parhaansa säästääkseen minulta vaivoja ja huolia. Olin täydelleen ymmällä siitä, mitä minun olisi pitänyt tehdä, ja välttämättömät, välittömät toimenpiteet olivat omiaan sekaannuttamaan minua. Mutta Manners tiesi kaikki ja otti huolehtiakseen kaikesta.
"Mitäkö on tehtävä, kapteeni?" hän kertasi kysymykseni. "On meneteltävä näin. Vainaja on sijoitettava tänne — tässä yksinäisessä seudussa ei ole ruumishuonetta. Sitten ilmoitan asiasta tuomarille. Hän toimittaa kuulustelun täällä Lehtokurpassa todennäköisesti johonkin aikaan huomenna. Silloin ei ole paljoakaan tekemistä — vain alkutiedot tapahtumasta ja ruumiin tunteminen, jotta se voidaan haudata. Määrätään jatkokäsittelyn päivä. Ja sitten — käymme käsiksi työhön löytääksemme murhaajan. Kaikki on päivänselvää."
"Luuletteko, että hänet on murhattu?" tiedustin. "Hänhän on saattanut pudota noilta usein mainituilta kallioilta."
Manners kiersi viiksiään kasvoillaan ylemmyyden ilme.
"Missä ovat hänen rahansa, timanttisormuksensa ja neulansa, lompakkonsa ja kaikki muu?" hän kysyi purevasti. "Ei, kapteeni, asianlaita on, kuten olen koko ajan sanonut — hänet on ensin murhattu, sitten ryöstetty. Minä uskon", hän jatkoi mahtipontisesti, "että nuo vintiöt seurasivat häntä ja iskivät hänet kuoliaaksi jossakin yksinäisessä kohdassa. Sitten he tutkivat hänen vaatteensa ja anastivat kaikki, mitä hänellä oli. Senjälkeen he kantoivat hänet Reiver's Denin reunalle ja heittivät hänet rotkoon. Siten minä otaksun kaiken käyneen. Ja lyön vetoa, etten ole suuresti erehtynyt."
"Luullakseni pääsette murhaajien jäljille, kun he koettavat myydä saalistaan", huomautin. "Sellaisia arvoesineitä."
"Olette oikeassa, kapteeni", myönsi hän. "Juuri niin teemme. Ja nyt pyytäisin teitä kirjoittamaan mahdollisimman tarkan luettelon kaikista hänen muassaan olleista esineistä, jotta voisin näyttää sen komisariollemme. Sillä, kuten mainitsitte, ei sellaisista arvoesineistä ole niinkään helppo päästä eroon. Merkitkää ne paperille — tarkasti — kapteeni!"