Ennen kuin ehdin aloittaa sen työn, saapui Eccleshare Lehtokurppaan. Hän selitti kuulleensa ruumiin löydöstä ja oli nyt kiiruhtanut High Cap Lodgesta tarjoamaan ammattiapuaan. Ja samassa saapui paikkakunnan lääkäri samalla asialla. He menivät molemmat siihen huoneeseen, johon vainaja oli sijoitettu ja viipyivät siellä jonkun aikaa. Vihdoin palasi Eccleshare yksin. Hänen käytöksensä oli juhlallisen ammattimainen.
"Herra Holt", virkkoi hän, kun poliisikersantti ja minä lähestyimme häntä. "Ystävänne on ammuttu."
Hän ilmoitti tietonsa omituisen vakavana. Mutta Mannersilta ja minulta pääsi kummaltakin hämmästyksen huudahdus.
"Ammuttu, tohtori?" kummasteli poliisikersantti. "Mutta enhän huomannut —"
"Ehkä ette", keskeytti Eccleshare tyynesti. "Mutta panitte merkille, että joku villieläin tai jotkut villieläimet olivat jyrsineet hänen kasvojaan, ja kenties ei mieleennekään johtunut tarkastaa hänen takaraivoaan. Hän piti jokseenkin pitkää tukkaa, ja se oli harvinaisen tuuhea hänen ikäiselleen miehelle. Häntä oli ammuttu päähän takaapäin, surmattu ampumalla ja tavallisella linnustuspanoksella. Katsokaas!"
Hän ojensi lihavan, pehmeän, valkoisen kätensä, avasi sen ja näytti meille kahta haulia, jotka olivat hänen kämmenellään.
"Litistyneet!" hän sanoi merkitsevästi. "Ne ovat kahdentoista numeron hauleja. Ja juuri niistä hän sai surmansa. Häntä on ammuttu tavallisella lintuhaulikolla lyhyen matkan päästä."
Näin, että Manners lamautui tuntuvasti kuullessaan tämän lausunnon, jonka juuri silloin seuraamme liittynyt paikkakunnan lääkäri vahvisti. Tämä selitys kumosi poliisikersantin olettamuksen, sillä todennäköisesti ei hänen epäilemillään karjanajajilla ollut muassaan pyssyä.
"No niin, hyvät herrat, jos asia on siten, niin se on siten", hän jupisi. "Mutta kenen voisi luulla liikkuvan nummella pimeän tultua muassaan pyssy?"
"Siitä on teidän otettava selko", tokaisi Eccleshare. "Me vain ilmoitamme teille kuoleman syyn. Se on ehdottoman varma."