Parhaillaan kuitenkin lähestyi minua kaipaamani neuvo niin ripeästi kuin vanhan hevoskonin vetämät ravistuneet rattaat jaksoivat tuoda sitä kukkuloiden takana olevalta asemalta. Sellaiset ajoneuvot seisahtuivat Lehtokurpan edustalle minun noustessani aamiaispöydästä. Niistä astui maahan ensin tuikeakatseinen, teräväpiirteinen, keski-ikäinen mies, jonka heti päättelin joko asianajajaksi tai oikeusistuimissa toimivaksi lakimieheksi, ja hänen jäljessään nuori, komea, vilkas, hyvin puettu mies, joka teki sotilashenkilön ja muodikkaan näyttelijän sekoituksen vaikutuksen. He riensivät eteissaliin; arkihuoneeni avoimesta ovesta kuulin nimeäni mainittavan. Astuin esiin; lakimiehen näköinen tulija pyörähti ympäri ja silmäili minua tutkivasti.
"Herra Holtko?" hän virkkoi. "Olen Lincoln Crole, Crole & Wyattin asianajotoimistosta Bedford Rowin varrelta. Eilisiltaisista Lontoon sanomalehdistä luin herra Mazaroffin omituisesta katoamisesta ja lähdin tänne yöjunalla. Onko herra Mazaroff löydetty tai onko hänestä kuulunut mitään?"
"Kyllä", vastasin. "Hänet löydettiin tänä aamuna. Kuolleena.
Murhattuna."
Hän hätkähti kahdesti kuullessaan viimeiset sanani ja osoitti sitten huonetta, josta olin juuri tullut. "Mennään tuonne", hän ehdotti. "Tämä", hän jatkoi vietyäni hänet sisään ja suljettuani oven, "on herra Frank Maythorne, josta lienette kuullut puhuttavan; hän on nykyajan taitavimpia yksityisetsiviä. Ja nyt, herra Holt, sallikaa minun selittää. Kuten äsken mainitsin, luin tästä asiasta sanomalehdistä — selostuksissa oli luonnollisesti teidänkin nimenne — ja koska olen toiminut herra Mazaroffin asioiden hoitajana hänen saavuttuaan Englantiin, olin hyvin huolissani. Lopuksi päätin lähteä tänne ja tuoda Maythornen muassani. Tiesin nähkääs, ettei Mazaroffilla ole sukulaisia eikä ystäviä tässä maassa, jos missään, ja — niin, erinäisistä syistä olin levoton hänen tähtensä. Nyt on tapahtunut pahin! Mutta olemme olleet matkalla koko yön, ja kun emme saaneet aamiaista Black Gillin asemalla, jossa poistuimme Skotlannin postijunasta, on meidän saatava sitä täältä, ja teidän on selitettävä meille kaikki syödessämme."
Olin vilpittömästi hyvilläni herra Crolen ja hänen seuralaisensa tulosta; tunsin todellista huojennusta, kun sain kertoa peloittavan salaisuuteni miehille, jotka olivat tottuneet käsittelemään sellaisia asioita. Tilasin heille aamiaista, ja heidän syödessään ja juodessaan suoriuduimme herra Crole ja minä alkuvalmistuksista. Hänen kanssaan oli hyvä keskustella — hän oli älykäs, täsmällinen ja osuva puheissaan.
"Selitän muutamalla lauseella kaikki, mitä tiedän Mazaroffista, herra Holt", hän sanoi käydessään käsiksi muniin ja silavaan. "Hän saapui luokseni muutamia viikkoja takaperin toimistooni Bedford Rowin varrelle. Hän kertoi olevansa englantilainen, olleensa poissa Englannista useita vuosia ja sillä välin koonneensa suuren omaisuuden Intiassa ja Etelä-Amerikassa, erittäinkin viimemainitussa maassa. Nyt hän oli tullut tähän maahan loppuiäkseen ja halusi ostaa todella hauskan talon Lontoosta asettuakseen siihen asumaan. Hän oli kuullut liikettämme mainittavan erittäin huolelliseksi asianajotoimistoksi ja tuli tiedustamaan, voisinko auttaa häntä. Lupasin etsiä hänelle sopivan talon, sillä aikaa kun hän tekisi tämän kiertomatkan pohjoiseen — ja siinähän kaikki oikeastaan onkin."
"Minä en tiedä paljonkaan enempää", virkoin. "Voin kertoa, miten tutustuin häneen —"
Hän keskeytti minut hymyillen ja heilauttaen kättä.
"Tunnen koko sen jutun, herra Holt", hän huudahti. "Pantuaan ilmoituksensa Timesiin Mazaroff toi minulle kaikki vastaukset — ainakin useimmat. Valitsimme puolikymmentä sopivinta, ja minä tarkastin perinpohjaisesti todistukset ja suositukset. Juuri minä kehoitin häntä tekemään sopimuksen teidän kanssanne. Kuinka tulitte toimeen keskenänne?"
"Loistavasti — ihmeteltävästi!" vastasin. "Hän oli mahdollisimman ystävällinen ja huomaavainen — meistä oli tullut hyvin läheiset ystävykset."