SEITSEMÄS LUKU
Muistolevy
Asianajaja — luonnollisesti tarkka havaintojen tekijä — nykäisi kyynärpäätäni meidän ollessamme vielä parin-, kolmenkymmenen askeleen päässä Sheilasta.
"Tytär kai, eikö niin?" hän kuiskasi. "Komea tyttö — sievä tyttö! Hän ei tietystikään tiedä mitään?"
"Ei mitään", vastasin. Sitten minäkin kuiskutin: "Muistanette, että Mazaroffin vasen silmä oli selvästi kierossa? No niin, tytön vasen silmä on myöskin! Tuiki vähän, tuskin huomattavasti, mutta se on sittenkin."
"Joskus se lisää viehkeyttä", virkkoi hän asiantuntijan tavoin. "Niinpä niin, äidille ensin. Jättäkää kaikki minun huolekseni, Holt! Osaan hoitaa tällaiset asiat. Ammattikokemusta, ymmärrättehän?"
Olin kovin mielissäni saadessani luovuttaa koko jutun hänen huostaansa ja sanoinkin sen. Mutta nyt olimme ihan lähellä Sheilaa. Hän astui luokseni, ja hänen somat kasvonsa kuvastivat teeskentelemätöntä myötätuntoa.
"Olen hyvin pahoillani kuultuani tämän ikävän uutisen", hän ehätti sanomaan. "Otaksuttavasti se on tosi — olemme saaneet hyvin niukalti tietoja."
"Se on totta, ikävä kyllä", vastasin. Kun hän sitten katsahti seuralaiseeni, esittelin: "Minun mukanani on herra Mazaroffin asianajaja, herra Crole. Hän saapui juuri äsken Lontoosta ja haluaisi kovin mielellään tavata rouva Elphinstonea."
Sheila ei osoittanut lainkaan kummastuvansa siitä; otaksuttavasti hän arveli Crolen tahtovan kysellä naapuriston oloista. Hän kääntyi takaisin taloon päin, kehoittaen meitä seuraamaan itseään.