Hän opasti meidät kahden tahi kolmen huoneen läpi eteissaliin, ulos rakennuksesta ja pihan poikki puutarhan itäisessä muurissa olevalle ovelle. Avattuaan sen hän astui ulos; me seurasimme ja huomasimme saapuneemme kylän kirkkotarhaan vanhojen kuusien ja suippojen kypressien keskelle. Hän asteli suoraan eteenpäin katsomatta kummallekaan puolelle kirkon kynnyksen yli sen muinaisnormannilaisesta ovesta varjoisaan keskeen. Käveltyään alttarin eteen hän äkkiä pysähtyi, osoitti kädellään ylöspäin, silmäili Crolea synkästi ja lausui kaksi sanaa: "Katsokaa tuonne!"
Me katsoimme. Alttarin edustan pohjoisella seinällä oli yksinkertainen, neliskulmainen, Aberdeenin graniitista valmistettu taulu, johon oli syvään kaiverrettu muutamia kullattuja sanoja.
Tämän seurakunnan
entisen asukkaan, Mombasan lahteen
lokakuun 17 p:nä 1899 hukkuneen
ANDREW MERCHISONIN
muistoksi
Vilkaisin Croleen. Hänen kasvojensa ilme oli tutkimaton.
Hän vain katsoi tauluun, luki siinä olevan kirjoituksen, kääntyi rouva
Elphinstonen puoleen ja nyökkäsi.
"Ja nyt tulkaa takaisin taloon!" komensi rouva.
Taaskin sijoituimme riviin hänen jälkeensä. Tällä kertaa oli mieleni kaikenlaisten epäilysten ja sekavien tunteiden vallassa. Oliko Mazaroff puhunut minulle totta? Vai tahtoiko hän vain esiintyä Andrew Merchisonina? Oliko olemassa kaksi miestä, joilla oli samanlaiset syntymämerkit ja ruumiinviat? Mitä tämä kaikki merkitsi? Entä olivatko nämä seikat millään tavoin murhan yhteydessä?
Rouva Elphinstone johti meidät takaisin taloon ja sitten ylöspäin pitkin vanhoja, tammisia, eteissalista lähteviä portaita. Hän asteli pitkin käytäviä, toista toisensa jälkeen, pysähtyen vihdoin eräälle ovelle. Valittuaan vyöllään hopeisista ketjuista riippuvasta avainkimpusta avaimen hän avasi oven ja vei meidät pieneen huoneeseen, jossa ei ollut mitään muuta kuin vanhanmallinen kirjoituspöytä, sen ääreen asetettu tuoli, vanhoilla teoksilla täytetty kirjahylly ja sivupöytä sekä sille nostettu, kulunut merimiehen arkku. Hän meni suoraan sen luokse ja laski kätensä sille.
"Ja nyt", hän sanoi, katsoen Croleen, "teen enemmän kuin kellään on oikeus minulta vaatia! Teen sen vain vaimentaakseni kerta kaikkiaan sen naurettavan ajatuksen, jonka esititte saapuessanne äsken tänne — kutsumattomana. Suvainnette kuunnella minua. On aivan totta, että menin avioliittoon Andrew Merchisonin kanssa, kun sekä hän että minä olimme nuoruudenhulluja ja omapäisiä. Me emme sopineet yhteen. Hän huolehti minusta mahdollisimman hyvin: jakoi koko omaisuudestaan puolet minulle ja karkasi luotani. En tiedä, milloin hän lähti ja minne hän lähti. Hän jätti sanan aikovansa matkustaa. Kahdeksan kuukautta senjälkeen syntyi tämä tyttö. Minä ja ystäväni panimme parhaamme löytääksemme hänet ja ilmoittaaksemme hänelle siitä, mutta se ei meille onnistunut. En kuullut hänestä mitään ennen kuin alkuvuodesta 1900, jolloin sain kirjeen erään Bombayn ja Durbanin välillä kulkevan höyrylaivan kapteenilta. Lukekaa se!"
Hän otti esille toisen avaimen, aukaisi merimiesarkun ja otti sen sisällä olevasta lokerosta kuoren, josta hän veti useille ulkomaisille arkeille kirjoitetun kirjeen, ojentaen sen Crolelle.