"Te ja herra Holt saatte lukea sen yhdessä", hän sanoi. "Lukekaa se tarkkaavasti!"
Luin kirjeen Crolen olan ylitse. Sen kirjoittaja oli James Sinclair, joka esitteli itsensä Bombayn ja Durbanin väliä säännöllisesti kulkevan höyrylaivan General Cliven kapteeniksi. Hän kertoi viime kerran lähtiessään Bombaysta ottaneensa laivalleen Andrew Merchison-nimisen matkustajan, joka aikoi Durbaniin. Matkan varrella poikettiin Mombasassa. Lokakuun 18 p:nä, jolloin höyrylaiva oli ankkurissa Mombasan lahdella, herra Merchison katosi. Viimeksi hänet oli huomattu hyvin myöhään illalla istumassa aluksen kaiteella, poltellen piippuaan. Senjälkeen ei kukaan ollut nähnyt häntä. Kirjoittaja arveli, että herra Merchison oli saanut äkillisen pyörrytys- tai pahoinvoinnin kohtauksen, menettänyt tasapainonsa ja suistunut mereen, otaksuttavasti pudotessaan kolhaisten päänsä laivan laitaan. Hän lisäsi lapsellisen yksinkertaisesti: "Mombasan lahdessa on runsaasti haikaloja." Kun matkustajaa ei ollut kuulunut, ei näkynyt, oli kapteeni tarkastanut hänen matkatavaransa, löytänyt muistikirjasta rouva Merchisonin osoitteen ja kirjoitti nyt senvuoksi tälle, samalla lähettäen herra Merchisonin arkun sisältöineen ja lisäksi kaikki muut Merchisonin hytissä olleet pikku esineet. Hän kiinnitti erikoisesti huomiota siihen seikkaan, että eräässä arkun lokerossa oli huomattava erä kultarahaa, etupäässä Englannin puntia.
Asianajaja luki tämän kirjeen äänettömänä ja samoin äänettömänä ojensi sen takaisin rouva Elphinstonelle, joka pani sen jälleen arkkuun.
"Tähän arkkuun ja sen sisältöön ei ole koskettu senjälkeen kun sen sain monta vuotta sitten", sanoi rouva. "Nyt tulitte te väittämään minulle, että tämä Mazaroffiksi itseään nimittävä muukalainen oikeastaan oli Andrew Merchison! Järjetöntä!"
"Väitteeni ei ole lainkaan järjetön, rouva", vastasi Crole hiukan tuikeasti, "kuten oivallatte kuultuanne, mitä tällä nuorella ystävällämme on kerrottavaa. Ja nyt, Holt", hän jatkoi, kääntyen minun puoleeni, "toistakaa meille täsmälleen, mitä Mazaroff uskoi teille toisena iltana Lehtokurpassa ollessanne! Kertokaa koko tarina!"
Kerroin kaikki seisoessamme pienessä huoneessa. En jättänyt pois mitään; korostin vielä sitä, että Mazaroff oli vakuuttanut voivansa helposti todistaa, kuka hän oli, tuoden esiin keinotkin, ja sitä, että hän oli puhunut asiasta ehdottoman varmasti. Mutta vaikka kertomukseni aikana silmäilin rouva Elphinstonea tarkasti, en huomannut merkkiäkään siitä, että hän olisi horjunut; hänen ilmeestään kuvastui päinvastoin epäilyä, jopa ivaakin.
"Koko juttu on järjetön!" selitti hän lopuksi. "Kerrassaan järjetön! Mies oli luultavasti joku seikkailija, joka oli saanut tietoonsa eräitä piirteitä Merchisonin entisyydestä ja halusi muuttaa tietonsa rahaksi!"
Vilkaisin Croleen; tämä katsoi rouva Elphinstonea, ikäänkuin olisi nyt nähnyt hänet uudessa valossa.
"Hm!" hän äänsi tyynesti. "Teidän arvelunne, rouva, jos suotte anteeksi sen, että käytän suoraa kieltä naiselle, on todella kokonaan järjetön! Herra Mazaroff eli, kuten meidän pitäisi nimittää häntä, herra Merchison — vaikka hänellä omain sanojensa mukaan oli laillinen oikeus käyttää toistakin nimeä — ei suinkaan ollut mikään rahan tarpeessa oleva seikkailija, vaan varakas mies, hyvin varakas mies! Ja jos edelleen suotte minulle anteeksi, niin esitän teille vielä muutakin. Jos tämä mies oli, kuten itse väitti ja kuten otaksuttavasti saamme todistetuksi, Andrew Merchison, jonka kanssa teidät vihittiin kaksi- tahi kolmekolmatta vuotta takaperin, niin avioliittonne herra Elphinstonen kanssa ei ole mikään avioliitto! Teitä luonnollisestikin turvaa kaikkia tällaisesta avioliitosta koituvia seurauksia vastaan se seikka, että sitä solmitessanne ette ollut kuullut mitään herra Merchisonista moniin vuosiin ja että teillä oli mitä parhaat syyt uskoa hänet kuolleeksi. Mutta koska hän ei ollut kuollut, niin lain edessä olette edelleenkin rouva Merchison, ja —"
"Mihin tämä kaikki tähtää?" kivahti rouva Elphinstone. "Minä —"