"Seuraavaan, rouva", jatkoi Crole, nostaen sormeaan varoittavasti, "ja se onkin hyvin tärkeä kohta, kuten pian käsitätte. Vaikka olenkin ollut onnettoman vainajan kanssa asioissa vain vähän, niin olen kuitenkin ollut, silloin kun hän oli Lontoossa, ja minulla on varma vaikutelma, että hän kuoli tekemättä jälkisäädöstä. Ymmärrätte kai minua?"
"No niin — entä miten se voi minuun koskea?" kysyi rouva Elphinstone.
"Vain täten", vastasi Crole, ottaen hattunsa, jonka hän oli laskenut kädestään lukiessaan kapteeni Sinclairin kirjettä. "Vain täten, rouva. Jos tämä mies oli Merchison, te hänen vaimonsa ja tämä nuori nainen hänen lapsensa, niin te ja hän saatte keskenänne jakaa koko vainajan jättämän omaisuuden! Ja se on huomattavan suuri — muutoin en ole englantilainen! Neuvoisin teitä rouva, ennen kuin omaksutte jyrkästi epäilevän ja kieltävän kannan, pistäytymään Lehtokurpassa katsomassa, ettekö voi varmistautua siitä, että siellä viruva vainaja, joka tosin on kauheasti murjottu, mutta silti tunnettavan näköinen, ehkä sittenkin oli se mies, joka hän väitti olevansa. Verbum sapienti, rouva — luullakseni osaatte latinaa kylliksi ymmärtääksenne niiden sanojen merkityksen!"
Sitten Crole kumarsi vanhanaikaiseen tapaansa ja lähti; minä seurasin häntä, jättäen äidin ja tyttären katselemaan toisiansa. Astelimme äänettöminä talon läpi puutarhaan. Mennessämme portista Crole veti taskustaan nuuskarasian ja otti aimo hyppysellisen.
"Olipa siinä pahuksen kovaluontoinen nainen, Holt!" hän virkkoi pilkallisesti. "Kova — kova — ja itsepäinen!"
KAHDEKSAS LUKU
Majatalon isännän pyssy
Minä sain rouva Elphinstonesta aivan saman vaikutelman, jonka Crole lausui niin ponnekkaasti julki. Mutta sillä hetkellä ajattelin muita asioita.
"Jos oikea Andrew Merchison hukkui Mombasan lahdella", sanoin ääneen, "niin miten —"
Crole keskeytti minut naurahtaen terävän purevasti.