"Herra Musgrave teki juuri äsken erään havainnon", hän virkkoi. "Hänen pyssynsä on kadoksissa."
Musgrave, jonka puoleen vaistomaisesti käännyimme, liikautti äreänä päätään; hän oli ilmeisesti harmissaan.
"Vajaat kolme kuukautta sitten maksoin siitä kaksikymmentä puntaa!" hän pahoitteli. "Se oli melkein ihan uusi! Enkä olisi saattanut uskoa, että se on voitu ottaa sieltä. Mutta se on tietystikin viety sinä yönä, jolloin meillä oli niin paljon väkeä. Sittenkin —"
"Mistä se sitten otettiin?" tiedusti Crole.
"Yksityisestä salista, joka oli tuon herra Holtin ja vainajan hallussa", vastasi isäntä, katsahtaen minuun. "Se riippui seinällä kahdessa naulassa, ihan ovenpielessä — lienette huomannut sen, herra Holt?"
"Kyllä, näin siellä tosiaankin pyssyn", myönsin. "Mutta — en ole pannut merkille, että se on kadonnut."
"En minäkään — mutta enhän olekaan käynyt siinä huoneessa kahteen tai kolmeen päivään", selitti Musgrave. "Muori sen huomasi — hän puhui siitä minulle juuri nyt. Tietystikin joku niistä maankiertäjistä pisti nenänsä sinne ja nähdessään, ettei ketään ollut saapuvilla, sieppasi sen. Helposti se kai oli käynytkin. Ette te eikä ystävänne ollut muistaakseni paljoa sisällä sinä iltana, herra Holt."
"Herra Mazaroff lähti kohta päivällisen jälkeen", vastasin, "ja kuten tiedätte, jäi sille tielleen. Myöskin minä olin ulkosalla jonkun aikaa. Huone lienee niin ollen ollut tyhjänä."
Musgrave murahti ja pudisti päätään.
"Minun olisi pitänyt huolehtia siitä, että ovi olisi ollut lukossa teidän poissa ollessanne", hän valitti suruissaan. "No niin, minun on ilmoitettava varkaus poliisille."