"Siitä sait, ukkoseni!" huomautti vanha nainen, katsahtaen moittivasti vanhukseen. "Näetkös nyt? Tämä herra kysyy vain tietä. Älkää loukkautuko hänen tähtensä!" jatkoi hän, kääntyen Maythornen puoleen. "Täällä on käyty pari, kolme kertaa kyselemässä tuosta kauheasta tapahtumasta, eikä hän luonnollisestikaan tiedä mitään. Polku, sir, vie nummen poikki High Cap Lodgeen, herra Courthopen metsästyshuvilaan."
"Se on siis oikotie — mutta minne?" huomautti Maythorne.
MAJATALON ISÄNNÄN PYSSY
"Niin, sir, se on oikotie herra Courthopen huvilalta Birnsideen ja Lehtokurppaan", vastasi nainen. "Mutta se on vähän käytetty — melkein pelkkä lammaspolku."
"Emmekä nähneet ketään kävelemässä sillä tiellä, emme kumpaankaan suuntaan", ärähti ukko. "Emme tiedä mitään — meillä ei ole mitään kertomista — ei mitään!"
Peräydyimme ulos, suljimme oven ja lähdimme tiehemme. Maythornen huulilla väikkyi tutkimaton hymy.
"Yhtä kaikki Mazaroff noudatti tätä polkua", sanoi hän. "Mutta miksi? Pyrkikö hän High Cap Lodgeen, herra Courthopen huvilaan? Vai oliko hän käynyt siellä ja nyt paluumatkalla? Kukapa tietää? Joka tapauksessa tahdon pistäytyä tuolla kalliolla."
Hän poikkesi polulta ja alkoi tunkeutua pensaikon ja kanervikon läpi rotkon reunalle; Crole ja minä seurasimme häntä. Se oli raskasta työtä, se kiipeäminen ja rimpuileminen. Vihdoin saavuimme eräänlaiselle ylätasangolle; sieltä näkyi synkkä kuilu, josta Mazaroffin ruumis oli löydetty. Ja siellä seisoi yksinäinen olento, katsellen laajaa nummi- ja tunturimaisemaa; hän oli vanha mies, nähtävästi vieläkin vanhempi kuin se iäkäs, kärtyisä ukko, jonka luota olimme äsken lähteneet; hän oli harmaampi, kuivettuneempi ja ryppyisempi, mutta valpas ja ilmeisesti nopsakuuloinen kuin poika, sillä heti kun lähestymisemme ensi ääni rasahti, hän pyörähti äkkiä meihin päin, luoden meihin nopean, arvostelevan katseen silmistään, jotka olivat kirkkaat ja terävät kuin haukan silmät. Mutta hän ei suinkaan ollut lammaspaimen — heti oivalsimme, että hän oli joku arvohenkilö, herrasmies. Hänen harmaasta villakankaasta, jotensakin leveän, urheilijoiden käyttämän mallin mukaisesti valmistetut, jonkun verran kuluneet vaatteensa olivat muodikkaat ja huolellisesti puetut hänen ylleen; hänen valkeassa kaulaliinassaan oli hieno, kallis kivi; hänen metsästyssaappaansa olivat huolellisen, tehtävissään taitavan palvelijan puhdistamat; kokonaisuutena hän oli hauskan vaikutuksen tekevä vanhus, ja hänen terve värinsä ja lumivalkeat viiksensä yhä tehostivat hänen miellyttävää ulkonäköään.
Hän seisoi tarkastellen meitä, kunnes olimme ehtineet likelle häntä. Sitten hän puhutteli Crolea, seurueemme vanhinta, hymyillen ymmärtävän näköisenä.
"Tämä paikka alkaa jo vetää puoleensa uteliaita, sir", hän huomautti puolittain ivallisesti. "Omituista, kuinka nopeasti tällaiset uutiset leviävät!"