"Ja suuri joukko muita hieman tien sivussa jommallakummalla puolella", pistin minä väliin. "Tunnen sen tien ja sen ympäristöt — hyvin tunnenkin!"
"Sepä mainiota!" huudahti hän riemastuneesti. "Kaikki käy kuin voideltu — lähdemme suoraa päätä pohjoiseen. Minulla ei ole mitään erikoista päämäärää — saavuttuamme kauas pohjoiseen tahdon vain poiketa erääseen paikkaan — Marrasdalen nummelle — pelkästään verestämään entisiä muistoja. Mutta se on sen ajan murhe — saamme taivaltaa kelpo matkan, ennen kuin ehdimme niin pitkälle." Hän käänsi kartan kokoon, pisti sen syrjään ja loi minuun omituisen arkailevan silmäyksen. "Entä ehdot?" hän kysäisi ujostellen.
"Toivoisin, että te määräätte ne", vastasin. "Se olisi minusta mieluisempaa."
Hän huokasi silminnähtävästi huojentuneena.
"Juuri sellaista vastausta toivoinkin", hän virkkoi koruttomasti. "Niistä seikoista ei herrasmiesten pitäisi tinkiä. Jättäkää se minun huolekseni — teidän ei tarvitse katua. Olen hyvin rikas, ja varakkaat ihmiset saavat tyydyttää pieniä oikkujaan ja mielijohteitaan, vai mitä? No niin — entä milloin voitte olla valmis lähtemään?"
"Milloin hyvänsä, kunhan saan pari tuntia valmistusaikaa", lupasin.
Sen kuultuaan hän hykersi käsiään. En ole koskaan nähnyt koulupojan riemuitsevan lomastaan niin paljon kuin hän riemuitsi tästä retkestä.
"Hyvä — perin hyvä!" kehuskeli hän. "Siispä panemmekin toimeksi heti, Holt. Tuokaa matkakapineenne tänne tänään iltapäivällä! Lähdemme liikkeelle kello viiden seuduissa ja ajamme verkkaisesti, kunnes mielemme tekee pysähtyä päivälliselle — jonkun vanhan kaupungin vanhanaikaisessa hotellissa voinemme viettää rauhaisan illan ja levollisen yön. Minulla on mainio Rolls-Royce-auto ja ehdottomasti varma ohjaaja, Webster-niminen, luotettava, hyvänluontoinen järkimies, ja matkamme sujuu kuin junassa. Tulkaa kello viisi! Sopiiko? Hyvä! Ja nyt pistäydymme haukkaamassa hiukan puolista yhdessä."
Mazaroff ja minä kulutimme parisen tuntia syödessämme puolista ja juodessamme sitten kahvia, poltellen sikaaria. Hän osoitti olevansa ymmärtäväinen ja aulis isäntä, suurenmoinen keskustelija. Hänen puhettaan kannatti kuulla. Pian minulle selvisi, että hän oli nähnyt paljon vieraita maita ja kansoja — kertomatta kovinkaan paljoa itsestään ja puuhistaan hän antoi minun ymmärtää matkustaneensa laajalti erinäisissä Aasian ja Afrikan syrjäisissä osissa. Arabia, Persia, Intia, Burma, Somalimaa, Uganda, Rhodesia, Transvaal, Kapmaa — kaikki ne tulivat esille hänen eloisassa puhelussaan. Ja kuta enemmän hän haasteli, sitä varmemmaksi lujittui käsitykseni, että hän oli syntyisin jostakin Tweedin pohjoispuolelta — niin varmaksi, että vihdoin uskalsin sanoa tokaista sen hänelle itselleen.
"Olette nähnyt maailmaa harvinaisen paljon", huomautin, "mutta pitäisin teitä skotlantilaisena".