TOINEN LUKU
Lehtokurpan majatalo
Noin tunnin ajan, ennenkuin saavuimme tähän lähimpään päämääräämme, olimme halkoneet erikoisen jylhää ja harvaan asuttua seutua sellaisia teitä myöten, jotka hyvin ilmeisesti eivät ammatilliselta näkökannalta katsottuna lainkaan miellyttäneet automme ohjaajaa Websteriä. Valtateille olimme sanoneet jäähyväiset Hexhamissa; senjälkeen olimme matkanneet kuoppaisia kylänraitteja ja lopulta nummipolkuja pitkin. Eräs sellainen vei meidät Lehtokurpan majataloon, joka Mazaroffin kartalle oli merkitty tien ohessa, nähtävästi keskellä muutoin asumatonta seutua sijaitsevaksi taloksi. Mutta kun tiellemme jyrkästi viettävän töyryn ympäri kierrettyämme tulimme sen näkyviin, kummastutti minua se seikka, että niin autiossa seudussa saattoi olla minkäänlaista majataloa. Harmaana, alastomana kivijärkäleenä se seistä törrötti korkeiden kukkuloiden ympäröimän laajan nummen laidassa — sen yksinäisempää paikkaa voi tuskin kuvitellakaan. Lukuunottamatta sitä ei siellä ollut merkkiäkään inhimillisestä elämästä eikä asumuksista.
"Onpa tämä omituinen asema majatalolle!" huudahdin lähestyessämme sitä.
"Käyköhän tuolla lainkaan vieraita?"
Mutta Mazaroff teki kädellään kaartavan liikkeen osoittaen ympäristöä ikäänkuin merkiksi siitä, että seutu oli hänelle hyvin tuttu.
"Tunnen tämän paikkakunnan", hän virkkoi. "Nuorena ollessani kävin täällä usein. Ja vaikka ympärillämme ei todellakaan näy minkäänlaisia muita elonmerkkejä paitsi tuota vanhaa majataloa, niin ei tämä kuitenkaan ole sellainen erämaa kuin se ensi silmäyksellä näyttää. Nummella — Marrasdalen nummella ei ole mitään, mutta kuten huomannette, avautuu kukkuloiden välitse laaksoja sen reunaan. No niin, niissä laaksoissa on kyliä ja maatiloja sekä useampia kuin yksi suurehko kartano. Suoraan tuon Lehtokurpan takana on kylä, josta nummi on saanut nimensä — Marrasdale — ja joka on melkoisen väkirikas. Ja tuolla oikealla olevassa laaksossa on toinen kylä — Birnside — ja tuon aukon takana, joka näkyy noiden kaukaisten kukkuloiden välissä, on pieni kauppala — Gilchester — niin, muistan ne kaikki varsin hyvin, vaikka siitä, kun viimeksi ne näin, on kulunut niin monta vuotta, etten välitä niitä laskea. Ja muistan myöskin maatilojen nimet — Willieshope, Blackhaugh, Halstoneflatts ja monta muuta."
"Täällä on kai tuttujanne, jotka muistavat teidät", huomautin.
"Ei enää näin monen vuoden kuluttua", vastasi hän kerkeästi. "Ja meidän kesken sanottuna, Holt, en halua muistaa tuttaviani enkä erikoisesti toivo heidänkään muistavan minua. Olemme tyyten muukalaisia — matkailijoita — samoamassa ympäri maata, katselemassa maisemia, ja meitä huvittaa viettää joku aika näissä yksinäisissä seuduissa. Sellainen on suunnitelmani, käsitättekö?"
"Täsmälleen!" vakuutin, oivaltaen, mihin hän tähtäsi. "Ymmärrän."
Hän osoitti merkitsevästi ohjaajaa.