"Hyvin monilla!" vakuutti Maythorne. "Sotasaalistajilla — äkkiä rikastuneilla — pyh! On paljon ihmisiä, jotka vain himoitsevat tilaisuutta kuluttaakseen helposti saamiaan rahoja! Päättäen kaikesta siitä, mitä olen kuullut. Mazaroff oli älykäs mies. Otaksuttavasti hän laski seuraavasti: Englannissa on paljon ihmisiä, jotka — olkootpa keinot oikeat tahi väärät — ovat hankkineet suunnattomia omaisuuksia sodan aikana. Nämä ihmiset — kuten hyvin tiedämme — tahtovat mahtailla tahi oikeammin mahtailevat. Komea kaupunkitalo; maaseutuasunto; kallis kalusto; laumoittain palvelijoita; tauluja, komeasti sidottuja kirjoja, joita ei koskaan avata ja joita tuskin osattaisiin lukea, jos ne avattaisiin — ymmärrättehän. Se on suurin piirtein katsoen miehen hommaa — kaiken tämän hankkiminen. Mutta miehillä on vaimot — on lady Midas samoin kuin on sir Gorgion. Mitäs lady Midas tahtoo? Turkiksia, silkkiä, samettia, pitsiä, kaikkea sitä, mitä Bond-kadulta ja Rue de la Paixilta on saatavissa. Mutta enemmän kuin mitään näistä — timantteja! Mitäpä on muodikas nainen ilman timantteja! Eivätkä viidensadan punnan sormukset ja kymmenentuhannen punnan kaulaketjut riitä — hän vaatii otsakoristuksen ja vielä enemmänkin — sen pitääkin olla oikein erikoinen. Hänen tukkansa saa olla tekotukka ja hänen ihonsa keltainen kuin pergamentti — mutta timantteja pitää välkkyä kummassakin. Luultavasti Mazaroff oli selvillä kaikesta tästä ja suunnitteli saavansa lady Midaasta etsimänsä ostajan. Mitä arvelette?"
"Niinpä niin — epäilemättä ette ole kovin paljoa väärässä", vastasi Crole nauraen. "Oletteko kenties saanut selville lady Midaan osoitteen?"
"Tällä hetkellä", huomautti Maythorne, "on lady Midaalla monta osoitetta. Toistaiseksi on penkomistyötä toisaalla."
"Minusta tuntuu, että sitä on monella taholla", sanoi Crole. "Vielä emme ole saaneet vähääkään valaistusta Mombasan juttuun. Ei voida lainkaan epäillä, että Merchison oli sillä laivalla, livahti sieltä, jättäen sinne tavaransa, ja pääsi onnellisesti maihin kadotakseen olemasta Merchisonina ja ilmestyäkseen jälleen Mazaroffina. Mutta minkä tähden?"
"Minä pidän sitä ratkaistuna kysymyksenä", vastasi Maythorne. "Kaikki yksityiskohdat viittaavat juoneen. Hänellä oli silloin syytä kadota, ja hän saattoi toteuttaa sen varsin helposti. Lähtiessään Bombaysta hän samalla erosi entisyydestään. Jos voisimme ottaa siitä selkoa, niin otaksuttavasti saisimme nähdä, että hän oli siirtänyt rahansa Etelä-Afrikkaan jo ennen kuin poistui Intiassa, että matka-arkun ja muiden tavaroiden jättäminen oli silmänlumetta — hän tietystikin pääsi rantaan hyvin helposti ja lähti alkamaan uutta elämää toisena miehenä."
"Taaskin — mistä syystä?" tiedusti Crole.
"Minä luulisin syyksi sen, että hän tahtoi päästä varmasti eroon kotimaahan jättämästään rouva Merchisonista", sanoi Maythorne kuivasti. "Hän tahtoi tämän luulevan häntä kuolleeksi. Mitäpä sillä oli väliä niin kauan kun hän oli elossa ja toimelias. Hän näyttää muuten olleen varsin toimelias Mazaroffinakin. Mutta hän oli aina hiukan salaperäinen, ja maksaisin paljon, jos saisin tiedon siitä, minne hän meni, ketä puhutteli ja niin edelleen sinä iltana, jolloin hän ja Holt saapuivat Lehtokurppaan."
"Mutta sitä ei tiedä kukaan!" huudahdin. "Koetimme ottaa siitä selvää, heti kun häntä alettiin kaivata — tietystikin! Emme löytäneet ketään, jota hän olisi puhutellut — nimittäin erityisesti — emmekä saaneet tietää kenenkään häntä nähneen — pari kolme ihmistä oli vain huomannut hänen — vieraan miehen — menevän ulos."
"Niinpä niin, juuri se tekee koko jutun entistäkin kummallisemmaksi", virkkoi Maythorne. "Varmaa on, että hän sinä päivänä kohtasi jonkun, jolta hän sai tietoja rouva Elphinstonesta ja neiti Merchisonista — sen hän kertoi teille, eikö niin?"
"Kyllä", myönsin.