"Mitenkäs kävi?" tiedusti Maythorne. "Syntyikö kauppa?"
"Sitä en tiedä", vastasi Frobenius. "Käsitin, että kun olin sopinut myyjän kanssa kohtuullisesta hinnasta, olin täyttänyt tehtäväni, ja jätin myyjän ja ostajan pohtimaan asiaa. Sain sen vaikutelman, että sir Samuel otaksuttavasti ostaa."
"Etkö ole kuullut mitään senjälkeen?" kysyi Crole.
"En. En ole nähnyt sir Samuel Leekeä enkä lady Leekeä sen iltapäivän jälkeen", selitti jalokivikauppias. "Enkä luonnollisesti ole tavannut sinisten timanttien myyjää. Mutta minusta tuntuu varmalta, että hän on sama mies kuin sanomalehdissä kuvattu Mazaroff."
"Mielestäni ei sitä juuri voi epäillä", virkkoi Crole. "Ja nyt meidän olisi parasta päästä Leeke-herrasväen puheille", hän jatkoi, katsahtaen minuun ja Maythorneen. "Minkälaisia ihmisiä he ovat?" hän kysyi, kääntyen kertojamme puoleen.
Frobenius hymyili ja loi meihin tuttavallisen katseen.
"No niin!" hän alkoi. "He kuuluvat ihmisluokkaan, jota ei ollut — ei ainakaan huomattavassa määrin — ennen sotaa. Äsken rikastuneita! Olen kuullut, että mies oli seka- tai ruokatavarain kauppias jossakin pohjoisessa, ansaitsi sodan alkuvuosina äärettömän omaisuuden tavarahankinnoilla ja samalla edisti vapaaehtoisten värväystä paikkakunnallaan. Siitä hän sai arvonimen, joita on niin tuhlaavasti jaeltu, ja hänestä pöyhistyi sir Samuel. Hyvänluontoisia, ystävällisiä, yksinkertaisia ihmisiä, joilla on enemmän rahaa kuin osaavat käyttää. Se siitä."
"Meidän on mentävä heitä tapaamaan", sanoi Crole. "Park Lane, niinhän se oli?"
Frobenius ilmoitti meille sir Samuel Leeken tarkan osoitteen ja poistui. Ikäänkuin yhteisestä sopimuksesta Crole ja minä katsoimme kumppaniimme.
"No?" virkkoi Crole. "Mitä kysymystä Maythorne hautoo?"