Aterioin eräässä ravintolassa, jossa saa olla rauhassa nykyisinkin, ja koetin syödä vankasti uhraamalla siihen runsaasti aikaa. Se ja siitä saamani lepo virkistivät minua; mieleni alkoi tehdä etsiä käsiini ystäväni Harker ja kertoa hänelle seikkailuistani. Mutta tarkemmin harkittuani arvelin paljoa viisaammaksi mennä kotiin — sillä sikäli kuin tiesin olisi meillä huomenna vieläkin puuhaisampi päivä, ja meidän olisi kenties palattava Marrasdaleen. Ostin senvuoksi iltalehdet ja lähdin Jermyn-kadulle aikeissa käydä levolle täsmälleen kello yhdeksän. Torkuin sanomalehtien ääressä odottaessani mainittua kellonlyömää ja olisin pysynyt päätöksessäni, ja olinkin jo alkanut valmistautua paneutuakseni pitkäkseni, kun Maythorne saapui luokseni. Heti avattuani hänelle ulko-oven näin, että hänellä oli uutisia.
"Tapasin sir Samuel Leeken uudelleen", alkoi hän minun päästettyäni hänet sisälle, kehoitettuani häntä istuutumaan nojatuoliin ja tarjottuani hänelle wiskyä ja soodaa sekä sikaarin. "Esitin sopivan tekosyyn ja käväisin siellä vielä kerran. Sain selville erään tosiseikan, joka saattaa olla joko tärkeä taikka mitätön — tietystikin tuosta Mallison-miekkosesta."
"No?" äänsin.
"Mallison", jatkoi Maythorne, "lähti pohjoiseen päin juuri samaan aikaan kuin myöskin te ja Mazaroff. Hän meni yhdellä Leeken autoista — heillä näyttää olevan niitä kokonainen liuta — ja hänellä oli varma päämäärä. Vanha Leeke aikoo vuokrata ensi vuodeksi jonkun metsästysalueen — jonkun teerinummen — ja hänen mielestään oli järkevää lähettää nuori Mallison etukäteen tarkastamaan alueita varsinaisena metsästysaikana. Hänen puheittensa nojalla olen ihan varma siitä, että Mallison oli Marrasdalen välittömässä läheisyydessä juuri silloin, kun te ja Mazaroff saavuitte Lehtokurpan majataloon. Mitä siitä arvelette?"
Hän silmäili minua tarkasti, ja näin, että hän odotti minun huomauttavan jotakin. Minulla ei ollut mitään huomauttamista; voin sanoa vain sen, etten ollut niillä tienoin nähnyt vilahdustakaan Mallisonista. Hän hymähti.
"Ette tietenkään", hän vastasi. "Ette luonnollisestikaan nähnyt — tahi sanoisinko, ette saanut nähdä — mutta se oli kaikki vielä hämärän peitossa. Mutta — varmasti Mallison oli siellä tahi niillä seuduin. Ja —"
Hän keskeytti lauseensa ja oli ääneti niin kauan, että lausuin julki, mitä mielessäni liikkui.
"Saanemmekohan milloinkaan kaikesta tarkkaa selkoa", virkoin.
Hän loi minuun omituisen, tietävän katseen.
"Kyllä saamme, Holt", hän vakuutti. "Ja — sitten siitä kehittyy soma yllätys! Katsokaas! Muistatteko, että käydessämme Reiver's Denissä otin maasta erään esineen lähellä sitä kohtaa, mistä Mazaroffin ruumis löydettiin? Muistatte siis. No niin —"