"Ja muillakin keinoin, mr. Vandamarke", sanoin minä. "Nyt kun olette turvassa kotonanne, kerron teille jotakin. Voin tuntea kaksi miehistä, jotka olivat mukana tässä väkivallantyössä tai miksi sitä halunnette nimittää, kunhan vain pääsisimme heidän jäljilleen."
"Niinkö?" huudahti hän. "Ja millä tavoin?"
Minä kerroin hänelle miehestä, jolla oli käyristynyt sormi, ja tulitikun valossa näkemistäni kasvoista. Hän kuunteli tarkkaavaisesti ja kerran rypisti kulmiaan, ikäänkuin koettaen muistella jotakin.
"Kummallista… kummallista!" virkkoi hän mietiskellen. "Hm, mielenkiintoista, Gregg, perin mielenkiintoista! Ja sanotaan, että nykyiseen aikaan ei ole mitään seikkailuja ja romantiikkaa! Vai ei? Mutta tulkaahan pieneen sopukkaani — sinne tuodaan meille illallista."
Hän avasi oven eteisen perältä ja ohjasi minut kummalliseen ja omituiseen huoneeseen, jonkalaista en ollut koskaan ennen nähnyt. Ja hän nauroi huomatessaan minun tarkkaavan sitä ja havaitessaan kummastuneen katseeni.
"Ette liene koskaan nähnyt tällaista huonetta ennen, poikaseni?" kysyi hän. "Ette tiedä, mitä se onkaan! Se on täydellinen toisinto hollantilaisesta maalaistuvasta! Suonissani virtaa hollantilaista verta etäisiltä ajoilta, ja minusta tuntuu tässä huoneessa kodikkaalta, — siksi minä sen näin sisustin. Kaikki on oikeaa ja alkuperäistä — ei mitään jäljittelyä — lattiasta kattoon asti. Istuskelen täällä mielelläni — soveltuu minulle paremmin kuin tämän talon muut, upeat ja isot huoneet."
Sitten hän astui uunin luo ja osoitti huoneen ainoaa englantilaista ja nykyaikaista esinettä — suloisen, kauniin tytön valokuvaa kallishintaisissa kehyksissä. "Pieni neitini!" sanoi hän ihaillen. "Kaikki, mitä minulla on! Mitä ajattelette hänestä, nuori mies? Eikö ole laatuunkäypä?"
"Toivon, että minun sallitaan nähdä alkuperäinen, sir", vastasin minä.
"Voisinko sanoa enemmän tai lausua suuremman kohteliaisuuden?"
"Ette totisesti!" huudahti hän taputtaen minua olalle. "Ja nähdä hänet kyllä saatte — huomenna. Mutta tässä tulee illallinen."
Hovimestari ja palvelija astuivat huoneeseen, asettivat pöydälle ruokaa ja viiniä ja poistuivat jälleen. Jonkun aikaa isäntäni söi ja joi ääneti. Sitten hän äkkiä, tehden hänelle ominaisen jyrkän liikkeen, nojausi pöydän yli minua kohti.