"Jotka olivat sen nähneet?" jatkoin vielä.
"Useat henkilöt ovat nähneet timantin Lontooseen tultuani", vastasi hän levollisesti. "Olen näyttänyt sitä Cityssä ja kauppiaille Hatton Gardenissa sekä joillekuille henkilöille, joista sellaiset asiat ovat perin mielenkiintoisia, vaikkeivät he olekaan ammattimiehiä. Olen myöskin näyttänyt sen parille, kolmelle henkilölle golf-kerhossa — ja olisin kaiketi näyttänyt teillekin, jos olisi juolahtanut mieleeni."
"Ja tiesivätkö kaikki nuo ihmiset, että se oli teillä mukananne tuossa pienoislippaassa?" kysyin.
"Jotkut tiesivät — ehkä useimmat", vastasi hän samaan levolliseen sävyyn. "Kaiketi näkivät minun sen siitä ottavan."
"Sitten en voi muuta kuin ihmetellä, sir, ettei teiltä ryöstetty timanttianne jo kauan sitten!" huudahdin nuorukaisen tapaan innostuen. "Hyväinen aika! Ihme, ettei teitä sen takia ole murhattu!"
Hän hymyili miettiväisesti ja hieroi leukaansa.
"Nuo miehet olivat tosiaan hyvin huomaavaisia ja kohteliaita!" sanoi hän ikäänkuin muistellen. "Säädyllisimpiä roistoja, mitä olen kohdannut. Ja olenhan niitä elämässäni kohdannut moniakin. Eivätkö he olleet hyvin huomaavaisia? Meille tuotiin maukkaita voileipiä ja mitä oivallisinta viskyä. Ja minä voitin heiltä seitsemänkymmentäviisi puntaa!"
"Niin, te olette omituinen mies!" sanoin minä. "Aivan erikoinen!"
"Seitsemänkymmentäviisi puntaa on seitsemänkymmentäviisi puntaa, poikani", huomautti hän vakavasti. "Se on tosiseikka, Gregg!"
"On kyllä, mutta totta on myöskin, että kaksisataatuhatta puntaa on kaksisataatuhatta puntaa", vastasin minä. "Mihin toimenpiteisiin aiotte timanttinne — ja varkaiden suhteen ryhtyä, mr Vandamarke?"