"Ajamaan heitä takaa!" vastasi hän, äkillinen päättäväisyyden ilme silmissä. "Niin, poikaseni, se on itsestään selvää!"
"Työläs tehtävä, mr Vandamarke", huomautin minä. "Meillä ei ole mitään johtolankaa paitsi noita puolisen tuntia sitten mainitsemiani perin heikkoja vihjeitä. Ja uskotteko tosissanne, että rosvot jäisivät tänne saatuaan haltuunsa kahdensadantuhannen punnan arvoisen jalokiven? Minä en sitä usko!"
"No, mitä he sitten tekisivät?" kysyi hän.
"Minun käsittääkseni he ajaisivat autollaan Harwichiin, Doveriin tai Folkestoneen — johonkin satamaan, josta voivat päästä mantereelle", vastasin minä. "Olisivat hupsuja, jolleivät niin menettelisi!"
"Minä tavoitan heidät sittenkin", selitti hän. "On keinoja."
"Poliisit?" esitin. "Scotland Yardin etsiväosasto?"
"En minä poliiseista enkä etsivistä", vastasi hän lujasti. "En välitä sellaisista. Ei, jättäkää asia minun huolekseni — minä olen vanha viekas kettu, jos siksi tulee. Te pidätte tämän omana tietonanne, Gregg. Mainitsin teille timantista vain siksi, että he minut ryöstäessään ryöstivät teidätkin. Mutta eipä siitä tullut vahinkoa kummallekaan meistä — ja enkö minä niistä miekkosista selvinnyt korttipelissä oikein loistavasti?"
Hän nousi pöydästä nauraen, aukaisi sikaarikaappisen ja pyysi minua valitsemaan mieleiseni. Sytyttäen itsekin sikaarin hän istahti syvään nojatuoliin hollantilaisen lietensä ääreen ja pisti peukalonsa liivien hihanreikiin. Häntä katsellessaan olisi luullut, ettei hän timanttinsa menetyksestä piitannut enempää kuin jos se olisi ollut piikivi.
"Otatte asiat hyvin filosofiselta kannalta, mr Vandamarke", huomautin minä.
"Mitäpä tässä muutakaan?" sanoi hän. "Se on luullakseni paras menettely. Olen eläissäni ollut kaikenlaisissa kummallisissa seikkailuissa, Gregg. Muuten on aina jotakin syytä kiitollisuuteenkin. Niinpä nämä miehet olisivat voineet helposti vaania minua tullessani joskus yksinäni kerhosta, ampua luodin kallooni ja jättää minut kuolleena virumaan. Mutta tässäpä olen elävänä ja eheänä. Ei, ainoa, mikä minua tänä iltana vähääkään hermostutti, oli, että tyttöseni saattaisi käydä levottomaksi minusta. Kaikki järjestettiin toki hyvin ja minä olen suuresti kiitollinen kohteliaille rosvoille. Mutta nytpä muistankin luvanneeni, että saisitte hänet tavata. Tulkaa päivälliselle huomenillalla — tarkoitan tänä iltana, sillä onhan kello jo lyönyt kaksitoista. Tuletteko? Täsmälleen puoli kahdeksalta?"