"Minä tavoitan heidät", lisäsi hän sitten. "Nutistan heidät — noin!"
Hän painoi peukalonsa tuolinsa käsinojaa vastaan ikäänkuin olisi musertanut hyönteisen ja vilkaisi samalla minuun. Teko ja katse merkitsivät paljon.
"Käsitän, mr Vandamarke!" sanoin, nyökäten hänelle. "Ilman armoa!"
"Juuri niin!" vastasi hän, vuorostaan nyökäten. "Ilman armoa!"
Minä lähdin pian senjälkeen ja kävelin vitkalleen asuntooni Jermyn-kadulle. Olin hyvilläni, että olin päässyt kotiin. Päivän tapahtumat olivat olleet kyllin kiihoittavia kaivatakseni hiukan hiljaisuutta. Mutta heti oman kynnykseni yli astuttuani kohtasi minua uusi yllätys. Minulla oli kirjelaatikko kiinnitettynä vaatimattoman asuntoni ulko-oven sisäpuolelle. Pelkästä tottumuksesta vilkaisin sinne. Siellä oli yksi ainoa kirje. Osoite oli koneella kirjoitettu kuoreen, ja siitä vetämälläni paperiarkilla oli myöskin pelkkää konekirjoitusta. Paljoa luettavaa ei siinä ollutkaan:
"Birchin Lane 327 A, E.C.2.
Lokakuun 8 p:nä 1920.
Herra Mervyn Gregg,
Täällä.
Olen kuullut, että Te entisenä upseerina kernaasti haluaisitte
saada luottamustoimen. Jos suvaitsette tulla luokseni yllämainitun
osoitteen mukaan huomenna iltapäivällä täsmälleen kello neljä,
luulen voivani tehdä Teille tarjouksen, jonka otatte huomioonne.
Kunnioittaen
H.C. LEDDENHAM."
Minulla ei ollut hämärintäkään aavistusta, kuka H.C. Leddenham oli. Sellaisesta henkilöstä en varmaankaan ollut koskaan kuullut. Mutta totta oli, että etsiskelin tointa, totta sekin, että monet sen tiesivät, joten päättelin jonkun maininneen hänelle nimeni. Ja sitten selvisi minulle, että jos tässä oli ollut joku hyvä tilaisuus, olin menettänyt sen lähtemällä Marton Hilliin eilen. Olin tosiaan lähtenyt aamulla jokseenkin varhain ja syönyt puolista golf-kerhossa. Olin vetelehtinyt mr Vandamarken kanssa pelikentällä silloin, kun minun olisi pitänyt olla Cityssä. Miten olikaan, ei kirjettä oltu tuotu heti aamulla, vaan oli pistetty laatikkoon vasta lähtöni jälkeen.