Vaikenin siihen, nähdessäni, että mrs Kennerley, jonka puoleen olin kääntynyt, ei ollenkaan katsonut minuun. Seuraten hänen katsettaan huomasin hänen hymyilevän miehelle, joka juuri oli astunut huoneeseen. Minäkin vilkaisin häneen. Vain nopealla tahdonponnistuksella onnistuin hillitsemään äkillisen kummastuksenhuudon, sillä siinä minun edessäni olivat aivan varmaan kasvot, jotka olin sytytetyn tulitikun valossa nähnyt sen yksinäisen talon pihamaalla!
IV
NURKKAPÖYTÄ
Minulle oli onneksi, että myöskin Rosalie Vandamarke katsoi mieheen, joka juuri oli tullut sisälle ja verkalleen astui lattian yli sinnepäin, missä me kaikki olimme ryhmittyneinä takkavalkean ääreen. Siten sain paremman tilaisuuden huolellisesti tarkastaa vastatullutta. Hän oli pitkä, ruumiiltaan sopusuhtainen herrasmies, nähtävästi kolmenkymmenenviiden ja neljänkymmenen ikävuoden välillä. Kauniskasvoinen, huolellisesti kammattu, hyvin puettu ja kaikesta päättäen hyvin kotiutunut Vandamarken taloon. Hän tervehti molempia naisia perin tuttavallisesti ja soi minulle tuollaisen puoliksi välinpitämättömän, puoliksi ystävällisen nyökkäyksen kuten hänen ikäisensä miehet yleensä suovat sellaisille, joita vielä pitävät poikina.
Hetkisen kuluttua hän naureskeli ja laski leikkiä miss Vandamarken ja mrs Kennerleyn kanssa: oli ilmeistä, että nuo kolme tunsivat toisensa hyvin. Ja sillä haavaa olin mielissäni, että sain pysyä syrjässä — halusin vielä tarkemmin tutkia miehen kasvoja, vaikken epäillytkään vaikutelmani todenperäisyyttä. Hän seisoi nojaten uuninreunustaa vasten muutaman minuutin tulonsa jälkeen ja kääntyi sitten äkkiä rouva Kennerleyhin päin, joka istui matalalla tuolilla hänen vieressään. Silloin lankesi sähkölampun hohde määrätyssä kulmassa hänen piirteilleen, valaisten ne juuri samoin kuin tulitikku oli pihassa valaissut hänen kasvonsa. Ja nyt olin asiasta varma. Ei ollut vähäisintäkään epäilystä siitä, että tämä oli sama mies, jonka olin ristikkoikkunasta nähnyt! Ja… mitä minun nyt oli tehtävä? Paitsi että tuo vieras oli esitetty minulle mr Trafferdalena, en luonnollisesti tietänyt hänestä mitään. Hänen nimensä oli outo. Hän näytti minusta jonkunlaiselta rahamieheltä, sellaiselta, joita tapaa tusinoittain joka hetki kymmenestä aamulla neljään iltapäivällä Lombard-kadulla taikka Bartholomew Lanella. Hänen keskustelustaan ja käytöksestään päätin, että hän oli joustava, tottunut maailmanmies; hän oli ilmeisesti niitä, jotka osaavat miellyttää ja huvittaa. Mutta mitkä olivat hänen suhteensa isäntääni? Siihen kysymykseen sain pian vastauksen. Mr Vandamarke tulla touhusi huoneeseen ja tervehti Trafferdalea niin lämpimästi, että tuskin olisi lämpimämmin voinut tervehtiä rakasta veljeään. Näin heti, että hän ja hänen vieraansa olivat mitä parhaimmat ystävät. Mutta — tämä oli mies, jonka olin pihassa nähnyt, ja siis…
Oli enemmän kuin kiusallista ja häkellyttävää ajatella asiaa pitemmälti. Välttämätön seuraus oli tuskastuttava, sillä mr Vandamarke ei ollut niitä miehiä, joita olisi suonut vilpillisen ystävän vetävän nenästä ja petkuttavan. Vaivatessani päätäni sillä, mitä minun olisi tehtävä, siirtyivät mrs Kennerley ja Trafferdale, jotka mr Vandamarken saavuttua olivat alkaneet keskustella liikeasioista minulle käsittämättömin lausein, vähän kauemmaksi salin toiselle puolelle, yhä jutellen ja jättäen minut miss Vandamarken kanssa kahdenkesken. Olin istahtanut nojatuoliin lähelle hänen omaansa, ja katsahtaen merkitsevästi noihin kolmeen kumartui tyttö äkkiä minua kohti.
"Pidättekö tuosta miehestä?" kysyi hän kuiskaten. "Sanokaa!"
Minä vilkaisin puhuttelijaani kummastuneena.
"En tunne häntä", vastasin. "Tämä on ensi kerta…"
Neitonen pudisti päätänsä kärsimättömästi.