"Ette ole kääntänyt silmiänne hänestä viime viiden minuutin aikana!" huudahti hän. "Ette pidä hänestä! Ettehän?"
"No niin — en!" sanoin minä. "Onko tämä kyllin selvää?"
"Aivan!" vastasi hän tyytyväisesti nyökäten. "Tiesin, ettette pitänyt.
Enkä pidä minäkään."
"Miksette?" kysyin.
"Sitä en osaa sanoa", vastasi tyttö. "Kaiketi vaistomaista vastenmielisyyttä. Minä inhoan häntä! Vaikka esiinnyn hänelle kohteliaana, hilpeänä ja miellyttävänä, vakuutan teille, että se on pelkkää valhetta! Pelkkää teeskentelyä! Johtuu siitä, että hän on isän parhaita tovereita — Cityssä. Kunpa pysyisikin siellä!"
"Mitä hän on Cityssä?" tiedustin.
"Hyväinen aika, tietäisinkö minä!" huudahti neitonen. "Rahaa! Kiittäisinpä onneani, jos nuo kolme puhuisivat illan pitkään muusta kuin rahasta. Kuunnelkaahan! Minä olen sijoittanut teidät viereeni pöytään. Jutelkaa minulle, älkää heistä välittäkö!"
Minä loin häneen tutkivan katseen, johon hän luottamuksellisesti vastasi. Olimme jokseenkin samanikäiset, ja nuorison välillä on olemassa joku vastaväitteitä väheksyvä vapaamuurariliitto.
"Kyllästynyt siihen puheenaiheeseen?" vihjaisin.
"Niin, milloin nuo kolme ovat koolla!" sanoi hän. "Hypähdin ilosta kuullessani, että te tulette päivälliselle! En ollut teitä koskaan nähnyt, mutta…"