"Luulenpa, että on perin vähän sellaista, mitä ette ole kokenut, mr Vandamarke?" sanoin minä. "Olette liikkunut maailmassa melko paljon, eikö totta?"
"Ollut joka paikassa ja nähnyt jos jotakin!" vakuutti hän, kuivasti naurahtaen. "Aina poikasesta asti olen samoillut. Olen nähnyt paljon kummallistakin."
"Mikä on ollut kummallisinta?" kysyin.
"Ihmiset!" vastasi hän heti omituiseen, tuimaan sävyyn. "Eläimiä — luontokappaleita — en laske mukaan! Olen tutkinut ihmisluonnetta kaiken ikäni — enkä ole vielä päässyt läheskään sen perille. Merkillistä!"
"Teillä on ollut seikkailuja?" vihjaisin.
"Seikkailuja!" huudahti hän, taaskin kuivasti naurahtaen. "Oh, niistä voisi kirjoittaa pari paksua nidosta. Minä olen niitä miehiä, joille aina sattuu seikkailuja. Minä… Hyväinen aika! Tässäkö jo taas?"
Hänellä oli syytä äkilliseen kummastukseensa. Juuri edessämme kuja kapeni ennenkuin päätyi maantielle; sen yli riippuvat puiden oksat tekivät sen pimeähköksikin. Tiheästä pensaikosta oikeallamme sukelsi esille kolme miestä, kolme isoa, lujarakenteista, rotevaa miestä, jotka lyöttäytyivät ympärillemme yhtä peloittavasti kuin päättäväisestikin.
Mutta en kiinnittänyt huomiotani niin paljon heidän liikkeisiinsä kuin ulkonäköön. Jokaisella oli omituinen huppukaulus — se peitti täydellisesti pään ja hartiat, ulottuen vyötäisille asti. Pään yläpuolella se suipentui kärjeksi; kaksi pyöreätä reikää oli leikattu eteen, joista naamioitu voi katsella; molemmilla sivuillakin oli aukko, josta käsivarsi pistäytyi ulos. Vaikka melkolailla hätkähdinkin, panin kuitenkin merkille, että jokaisella miehistä oli neliniitinen villakankainen puku ja että hihat eivät olleet kurtussa. Kaiketikin olivat ahdistajamme hyvin pukeutuvia miehiä. Mutta sitäpaitsi havaitsimme jotakin muuta — paljoa tärkeämpää. Jokainen piteli — ilmeisesti hyvin asiallisesti — automaattirevolveria.
Ensimmäisen huudahduksensa jälkeen mr Vandamarke seisoi aivan hiljaa. Kuulin hänen nopeasti vetävän henkeänsä. Sitten seurasi hetkisen äänettömyys, jonka pisin naamioiduista katkaisi.
"Mr Vandamarke", sanoi hän nopeasti, tempovalla äänellä. "Me sieppaamme teidät mukaamme! Me tarvitsemme teitä — ja otamme myöskin nuoren toverinne, koska hän sattuu olemaan seurassanne. Älkää ryhtykö vastarintaan, niin teille ei tehdä mitään pahaa. Aluksi kysyn kursailematta: onko kummallakaan teistä aseita? Muistakaa, että voin teidät heti kohta tarkastuttaa!"