"Ihan totta, mrs Kennerley!" sanoin pontevasti.
Vihdoin hänen kielensä kirposi.
"Herra Trafferdale?" virkkoi hän matalalla äänellä. "Mahdotonta! Hän on mr Vandamarken lähimpiä ystäviä — yksityiselämässä samoin kuin monissa liikeasioissa."
"En välitä siitä, mitä hän on!" tiukkasin itsepintaisesti. "Hän on se mies! Tunsin hänet heti, kun hän eilen astui vierashuoneeseen. Ystävä tai ei, hän on mies, joka poltteli sikaariansa rakennuksen ulkopuolella, sillä välin kun hänen toverinsa sisällä kevensivät mr Vandamarken hänen kahdensadantuhannen punnan arvoisesta timantistaan! Ja — mitä nyt on tehtävä?"
"Mitä — minkälaista tekemistä tarkoitatte?" kysyi hän.
"Siinäpä juuri halusinkin pyytää neuvoanne", selitin. "Onko minun mentävä suoraan mr Vandamarken puheille ja kerrottava hänelle, mitä olen kertonut teille? Minä mainitsin hänelle käyräsormisesta miehestä ja pihassa näkemistäni kasvoista, — tuleeko minun nyt mennä sanomaan hänelle, että ne olivat hänen ystävänsä mr Trafferdalen kasvot?"
"Hän ei sitä uskoisi", virkkoi rouva. "Hän ja Trafferdale…"
"Sen asian voisi kaiketikin todistaa, mrs Kennerley", sanoin minä. "Jos
Trafferdalea pyydettäisiin selittämään seniltaiset puuhailunsa…"
"Mitä mr Vandamarke pyysi teitä tekemään?" kysyi hän keskeyttäen minut. "Olemaanko toistaiseksi vaiti? No — teidän asemassanne, mr Gregg, noudattaisin hänen pyyntöänsä. Voitte olla varma, että en petä tämänaamuista luottamustanne. Mutta sallikaa minun sanoa teille, että mr Vandamarkella on jo Etelä-Afrikasta käsin terävä-älyisen miehen maine! En tarkoita, että hän olisi viekas tai tunnoton, mutta hän on asioittensa ja harrastustensa hoitamisessa terävin mies, mitä koskaan olen tavannut, ja — teidän asemassanne minä odottaisin nähdäkseni, mihin hän lähinnä ryhtyy. Voitte olla varma siitä, että mr Vandamarkella on joitakin hankkeita! Mitä tyynempi, mitä hiljaisempi hän on, sitä uutterammin hän askartelee — rauhallisen pinnan alla. Ottakaa neuvostani vaari — älkää tehkö mitään, älkää sanoko mitään, odottakaa!"
Me erosimme. Mutta minä sain nähdä mrs Kennerleyn vielä samana päivänä, vaikka paljoa myöhemmin. Olin juuri saanut sievähkön perinnön ja kestitäkseni itseäni menin sinä iltana syömään päivällistä Mocattin ravintolaan. Ken on Mocattissa käynyt, tietää, että tuossa erittäin hienossa ravintolassa kiertää pääsalia parveke. Parvekkeella voi aterioida ja sieltä katsella iloista vilinää alhaalla. Minä tilasin päivälliseni parvekkeelle. Ja kun ateriani puolivälissä sattumalta vilkaisin alas, näin aivan alapuolellani erään nurkkapöydän ääressä rouva Kennerleyn täysissä hepenissään syömässä päivällistä kahdenkesken — Trafferdalen kanssa!