V
HUONEISTO DOWN-KADUN VARRELLA
Olin jo jokseenkin tottunut yllätyksiin. Nähtyäni rouva Kennerleyn ja Trafferdalen vedin siis pääni parvekkeen rintasuojan taakse ja mietin tätä uutta tilannetta. Tarkastin sitä useilta eri puolilta. Näkemäni saattoi olla aivan viatonta laatua. Ei ollut mitään syytä, miksi mrs Kennerley ja mr Trafferdale eivät aterioitsisi yhdessä Mocattin ravintolassa tai jossakin muussa hienossa paikassa. Olin katsellut heitä tarpeeksi edellisenä iltana tietääkseni, että he olivat hyvät tuttavat keskenään. Rosalie Vandamarke oli maininnut minulle, että mrs Kennerley oli leski: ehkäpä hän ja Trafferdale olivat kihloissa tai kihloihin menemäisillään.
Mutta tietäessäni Trafferdalesta mitä tiesin ja muistellessani, mitä olin kertonut rouva Kennerleylle vain muutamaa tuntia aikaisemmin Kensingtonin puutarhassa, tunsin mieleni levottomaksi ja epäileväksi. Kertoisiko hän Trafferdalelle — oliko jo kertonut Trafferdalelle, — mitä olin hänelle ilmoittanut? Siinä tapauksessa se olisi kuin varkaan varoittamista siitä, että hänen pieni vehkeensä oli paljastettu ja laki hänen kintereillään. Oli miten oli, mutta en voinut mielessäni olla aivan levollinen tuon naisen suhteen. Tosin olin ottanut hänet uskotukseni — mutta minä en ollut aivan varma, nyt kun se oli tehty, että olin menetellyt viisaasti ilmoittaessani hänelle salaisuuden. Ja siinä hän nyt istui alapuolellani Mocattissa juuri sen miehen kanssa, jonka olin antanut ilmi!
Hetkisen perästä vilkaisin salavihkaa ja mahdollisimman mukaan välttäen huomionherättämistä toistamiseen alhaalla olevaan pariin. He nauttivat huolettomina päivällistään ja näkyivät olevan perin tyytyväisiä toisiinsa ja maailmaan yleensä. Sitäpaitsi he olivat liian syventyneinä keskusteluunsa, jotta olisivat vilkuilleet ympärilleen; varmaankaan he eivät kertaakaan katsahtaneet ylös. Ja senjälkeen minä pidin heitä silmällä, sillä minä olin päättänyt, että heidän lähtiessään Mocattin suojista minäkin lähtisin ja ottaisin selvän, mihin he menivät. Halusin tietää enemmän.
He eivät pitäneet kiirettä. Kun tuotiin kahvi ja liköörejä, sytyttivät he savukkeet ja näkyivät viipyvän vielä jonkun aikaa. He olivat siirtäneet tuolinsa ja kumartaneet päänsä aivan lähitysten, ja kaiketikin he juttelivat salavihkaa. Äkkiä pisti Trafferdale sitten kätensä housuntaskuunsa, veti esille kukkaron tai pienen lippaan tapaisen esineen, ottaen siitä jotakin, mitä hän pöydän syrjän suojassa näytti kämmeneltään toverilleen. Jos ken heitä ympäröivistä ihmisistä olisi heitä samalta tasolta tarkannut, niin hän ei olisi nähnyt mitään, mutta korkealta paikaltani saatoin minä nähdä selvästi. Ja hänen kourassaan olevasta esineestä huomasin välähtävän kirkkaan hohteen enkä epäillyt silloin, että hän näytti varastettua timanttia mrs Kennerleylle.
Hänen kätensä palasi taskuun: molemmat nauroivat kuin olisi äskeinen seikka tuottanut heille sekä huvia että tyydytystä. Sitten he osoittivat lähdönmerkkejä. Trafferdale viitasi tarjoilijaansa ja alkoi suorittaa laskuaan. Niinpä minäkin pyysin omani ja pidin tarkoin silmällä paria alhaalla, heti kun olin valmis lähtemään.
He nousivat vihdoin, samoin minä. Varovaisesti hiipien alakertaan minä tarkkasin heitä parilta sopivalta paikalta ja seurasin heitä lopuksi kadulle. Suureksi tyydytyksekseni he eivät kutsuneet ajuria, vaan läksivät jalkaisin — käsi toisensa kainalossa.
Minut oli vallannut kuumeinen, salapoliisimainen vaisto, ja olin päättänyt seurata heitä, mihin tahansa he menisivät, sillä minä olin varma, että Trafferdalella oli Vandamarke-timantti mukanaan ja että mrs Kennerley oli hänen rikostovereitaan. Kääntäen päällysnuttuni kaulurin ylös, peittäen kasvojeni alaosan silkkisellä kaulahuivillani ja painaen pehmeän hattuni silmilleni astelin saaliini perästä. Heidän jälkiään oli helppo seurata, sillä Trafferdale oli kookas mies ja mrs Kennerleyllä oli tavattoman selvästi näkyvä viitta päivällispukunsa päällä. Mutta pitkälti ei minun tarvinnutkaan seurata.
Kuten kaikki tietävät, sijaitsee Mocattin ravintola kivenheiton päässä Piccadillyn aukiosta. He astuivat aukion yli, minun seuratessani kymmenen metrin päässä heidän kintereillään, ja kääntyivät Lontoon paviljonkiin. Niin tein minäkin, pysytellen takalistolla Trafferdalen ostaessa kaksi istuinpaikkaa paraalta kohdalta. Minäkin ostin samanlaisen paikan ja menin kuulijasaliin heidän perästään, mutta vain niin pitkäksi aikaa, että ehdin varmistua heidän sielläolostaan ja tarkoin panna merkille paikan.