Sitten menin jälleen eteiseen ja silmäilin ohjelmaa. Suuri tähti esiintyisi sinä iltana; arvioin, että se tapahtuisi noin neljännestä yli kymmenen. Vilkaisten kellooni huomasin sen olevan juuri kaksikymmentä minuuttia yli yhdeksän. Minä menin suoraan kadulle, otin ensimmäisen tapaamani tyhjän vuokra-auton ja käskin ajajan mahdollisimman nopeasti huristaa Prince's Gaten alueelle.
Aioin kertoa mr Vandamarkelle — kertoa hänelle kaikki. Minusta näytti, että hänen ystävänsä pettivät häntä hänen omassa kodissaan ja että hän oli inhoittavan salajuonen uhri. Enemmittä viivyttelyittä saisikin hän tietää kaikki, mitä minä tiesin, nyt heti. Silloin ei omatuntoni minua soimaisi, ja hän voi toimia kuten parhaaksi näki. Mutta soittaessani Vandamarken asunnon ovikelloa ja juhlallisen hovimestarin itsensä avattua, minä ällistyin. Mr Vandamarke ei ollut kotona.
"Hän matkusti tänä iltapäivänä, sir", sanoi hovimestari suvaiten tuntea minut edellisenä iltana vierailleeksi henkilöksi. "Luullakseni ulos kaupungista, sir. Mutta", lisäsi hän tervetulleena äänenpainolla, "miss Vandamarke on kotona."
Viime sanoissa oli kysyvä sävy ja minä riensin pyytämään häntä ilmoittamaan miss Vandamarkelle, että olin siellä. Kahden minuutin perästä hän osoitti minut samaan hollantilaiseen huoneeseen, johon mr Vandamarke oli Basingstokesta palattuamme minut vienyt. Siellä istui Rosalie mukavasti isossa nojatuolissa, kirja helmassaan. Mutta minun saapuessani hän hypähti pystyyn ja tuijotti minuun. Hänen huulensa raoittuvat, ja hänen poskensa sai heikon punan.
"Onko… onko jotakin tapahtunut?" kysyi hän. "Näytätte… järkkyneeltä!"
"Eipä ihme!" virkoin minä. "Mutta sanokaahan minulle… isännehän on poissa?"
"Niin on", vastasi tyttö. "Matkusti Birminghamiin — liikeasioissa."
"Milloin hän palaa?" kysyin. "Tänä iltanako?"
"Ei!" virkkoi neitonen yhä kummastuneena. "Kenties huomenillalla. Mistä on kysymys?"
Minä tuijotin häneen.