"Tietenkin mrs Kennerleyn suunnittelema", mutisi neitonen. "Minä en ole koskaan pitänyt hänestä tai häneen luottanut! Kuulkaahan — Trafferdale häntä isälleni suosittelikin."
"Ah", huudahdin minä. "Se selittää paljon! Hän on Trafferdalen kätyri.
Ja kuka esitteli Trafferdalen?"
"En tiedä — ei luullakseni kukaan", vastasi Rosalie. "Isä kaiketi sattui hänet Citystä poimimaan. Englantiin tullessamme emme tunteneet ketään."
"Karitsoita — susien joukkoon heitettynä", huomautin kyynillisen myötätuntoisesti. "Viattomia!"
"En luule, että osoittautuisin mielestänne varsin karitsamaiseksi ja viattomaksi", jupisi hän. "Hupsu en ainakaan ole."
"Isäänne on kuvailtu minulle nokkelimmaksi mieheksi, mitä koskaan on elänyt!" huomautin.
"Niin hän onkin!" huudahti neitonen uhmaten. "Kuka väittää, ettei hän olisi? Tekö?"
"En pidä varsin ovelana menettelynä kuljetella liivien taskussa parin sadan tuhannen punnan arvoista timanttia", huomautin, "vieläpä näytellä sitä kelle tahansa! Pidättekö te?"
"Minä en tunnusta noita sanoja 'kelle tahansa'", vastasi hän. "Mutta minä tiedän isän olevan terävän ja neuvokkaan. Sitä hän on toki ollut kaiken ikänsä!"
"No, nyt on teillä tilaisuus osoittautua vesaksi samasta vanhasta rungosta!" sanoin minä auton pysähtyessä Jermyn-kadulle. "Silmänräpäys — käyn vain noutamassa aseeni!"