Minä syöksyin huoneisiini, otin vanhan sotilaspistoolini, sujautin siihen pari patruunaa ja käännyin lähteäkseni. Joku vaisto sai minut vilkaisemaan kirjelaatikkooni: siellä oli sähke. Repäisin siteen auki, vilkaisin sisältöön ja riensin takaisin Rosalien luo.
"Isästänne puhuen", sanoin minä asettuessani paikalleni hänen viereensä, "löysin juuri häneltä tulleen sähkeen — Birminghamista lähetetyn, lyhyen ja asiallisen. Voin sen muististani toistaa: 'Tulkaa Corlandin toimistoon St. Martin's Lanelle huomenna iltapäivällä noin 2.30'. Keitä ovat Corlandit?"
"En tiedä — en ole koskaan kuullut sitä nimeä", vastasi hän. "Mutta — tätä asiaa se kyllä koskee."
"Niinkö luulette?" sanoin minä.
"Varmasti, ja luulen, että myöskin hänen käyntinsä Birminghamissa tapahtuu tämän jutun yhteydessä", selitti hän. "Kuten jo aikaisemmin huomautin, on isä…"
"Nokkela!" täydensin minä. "No, juuri tulemme Paviljonkiin, ja nyt on meidän vuoromme olla ovelia ja vähän enemmänkin. Muistakaa — meidän on nähtävä, mutta emme saa näyttäytyä."
Kello oli silloin kymmenen minuuttia yli kymmenen: suuri tähti esiintyisi viiden minuutin päästä. Minä saatoin Rosalien varieteesaliin ja kiilauduin varta vasten mukavaan nurkkaan, josta saatoimme nähdä Trafferdalen tovereineen. Siellä he olivat, aivan kuin olin luottavaisesti edellyttänytkin. Trafferdale oli mielestäni juuri niitä miehiä, jotka nauttivat varieteesalin esityksistä, ja sellainen, joka kaikin mokomin tahtoi nähdä "tähden." Minä osoitin toverilleni hänet ja mrs Kennerleyn.
"Ei suinkaan seisominen teitä väsytä?" kuiskasin. "Tästä voimme nähdä heidät, kun he lähtevät. Olkaa varma, että silloin en päästä heitä silmistäni, ja pysytelkää te lähellä minua."
Tyttö nyökkäsi, katsahti sitten ihmeissään ympärilleen ja kuiskasi kumartuen minun puoleeni:
"En ole koskaan ennen ollut tämänlaisessa paikassa. Teattereissa olen tietysti käynyt paljonkin, mutta en koskaan varieteessa. Jos aiotte heitä vartioida, niin ehkä minä voin…"