Hän seurasi sitä. Sohva oli hyvä ja laaja, varustettu ryijyllä ja monilla pieluksilla. Yhdessä kohensimme sen mukavaksi, ja kymmenen minuutin päästä oli Rosalie vaipunut sikeään uneen. Minä puolestani sytytin piippuni ja istuuduin nojatuoliin miettimään. Paljon mietittävää minulla olikin. Sillä minä en suinkaan ollut varma, että kukaan saapuisi aamulla, enkä nähnyt mitään mahdollisuutta omilla ponnistuksillani vapauttaa itseämme. Siitä, että Trafferdale, mrs Kennerley ja tuo outo mies olivat kaikki lähteneet yhdessä, olin aivan vakuutettu. He halusivat monen tunnin etumatkan, mikä, kun asiaa tulin tarkemmin miettineeksi, olisi lisäsyy, miksi meidät olisi vangittu paljoa pitemmäksi ajaksi kuin ensin otaksuin.
Yö kului perin hitaasti. Vastoin tahtoani aloin minäkin lopulta torkkua, kunnes vaivuin uneen. Se oli levotonta, kummallisten unennäköjen häiritsemää unta, mutta lienee aamupuolella tullut sikeämmäksi, sillä minä olin varmaan syvässä unessa silmänräpäystä ennen äkillistä heräämistäni. Minä kavahdin, tuijotin ympärilleni ja näin Rosalien puoliksi nousseena sohvallaan, silmät oveen käännettyinä.
Sitten minulle selvisi, että olin kuullut jotakin melua, ja että sama melu oli tytönkin herättänyt.
"Mikä on?" kuiskasin. "Kuulitteko jotakin?"
Hän nyökkäsi eteistä kohti.
"Eteisen ovi!" sanoi hän. "Minä kuulin sen käyvän. Joku on tullut sinne."
Minä nousin pystyyn, samoin hän. Seisoimme odottaen, kasvomme käännettyinä ovea kohti. Kului pari, kolme minuuttia. Sitten kierrettiin ovenripaa, ja minä sieppasin pistoolini. Rosalie äännähti ehkäisevästi.
"Hyvä on!" jupisin minä. "Ei mitään vaaraa — mutta jos ken pyrkii huoneeseen, saa hän katsoa tämän piippuun. Pysytelkäähän te vähän taempana!"
Avain kitisi lukossa, ja hyvin hitaasti avautui ovi. Silloin minun oli vaikea olla kummastuksesta huudahtamatta. Ilmestyi käsi ovenreunaan työntääkseen sitä auki — käsi, jonka pikkusormi oli omituisesti käyristynyt ja arvettunut. Sen huomattuani minä kohotin pistoolini sille tasolle, jolta arvelin kasvojen ilmaantuvan.
Kasvot kurkistivat ovensyrjän taitse.