Ne olivat kaitaposkisen, kelmeän miehen kasvot, jolla oli tummat, syväkuoppaiset silmät. Olin sillä hetkellä vain muutaman jalan päässä noista kasvoista ja kutitin pistoolillani suoraan miehen nenää. Hän päästi kiljahduksen, josta hänen keuhkonsa saattoivat ylpeillä, ryntäsi eteisen halki, riuhtaisi ulomman oven auki ja syöksyi päätähavin portaita alas. Hyökäten hänen perässään ehdin vain nähdä hänen häviävän niiden alapäähän. Kuulin sieltä oven mäjähdyksen: kaiketikin hän oli paennut kadulle.
Käännyin ja näin Rosalien katselevan minua huoneiston ulommalta ovelta.
"Mennyt?" kysyi hän.
"Ja aika vauhtia sittenkin!" vastasin. "Kah, hän oli yksi niistä kolmesta miehestä, jotka meidät kaappasivat!"
"Oletteko varma?" kysyi neitonen, puoliksi epäillen.
"Vallan varma! Minä tunnen hänet", vakuutin. "Hän on se koukkusormi — hänen kätensä on joskus vioittunut. Kylläpä minä hänet tunsin! Ja hän tunsi minut. Hän kaiketi käy täällä Trafferdalen palvelijana. Niin. Kai hän kerrankin kummastui, kun tapasi meidät täältä!"
"Älkäämme viipykö täällä enää", virkkoi tyttö. "Olemme vapaina — lähtekäämme."
"Silmänräpäys", hillitsin minä. "Mielin tarkastaa tämän asunnon. Tuossa huoneessa he eilenillalla olivat — katsokaamme, ovatko jättäneet sinne mitään johtolangaksi kelpaavaa."
Huoneen ovi oli vielä puoliavoinna. Menimme sisälle. Siellä oli tosiaan merkkejä paon valmistuksista. Pöydällä oli illallislautanen, mutta ruokiin ei oltu paljoa koskettu; oli myöskin väkijuomia, viiniä ja laseja; tuoleilla lojui vaatekappaleita. Näytti siltä kuin olisi Trafferdale sullonut matkalaukkua. Takana oli makuuhuone — siellä oli auki jätettyjä kaappeja ja laatikoita, ja miehen seurustelupuku oli huolimattomasti heitetty vuoteelle. Mutta kaikki huoneet olivat ihmisistä tyhjät, eikä niiden pintapuolinen tarkastus antanut mitään vihiä äskeisen asukkaan matkan suunnasta. Olin juuri saattamaisillani Rosalien ulos, kun huoneessa olevalta nojatuolilta sattui silmääni sanomalehti, joka oli huolimattomasti paiskattu syrjään. Siinä oli sinikynällä merkitty kohta, ja nyt muistin, että Trafferdalen päästettyä tuon toisen miehen sisälle iltamyöhällä oli tulija heti kiinnittänyt hänen huomionsa sanomalehteen, joka hänellä oli kädessään. Otin siis lehden tuolilta ja vilkaisin heti sinisellä merkittyyn kohtaan. Seuraavassa silmänräpäyksessä huohotin kummastuksesta.
"Tämäpä Trafferdalen tovereineen matkalle lähetti!" huudahdin.
"Katsokaa; tässä on isänne sormet pelissä! Lukekaahan!"