Minä levitin lehden sekasotkuisen pöydän tyhjälle kohdalle, ja yhdessä tarkastelimme tuota sinikynällä merkittyä ilmoitusta.
"5000 punnan palkinto. — Viime lauantai-iltana kiristettiin omistajalta iso timantti maalaistalossa, johon naamioidut miehet olivat hänet väkivallalla vieneet. Yllämainitun palkinnon maksaa asianajotoimisto Corland & C:o, St. Martin's Lane 983, mainitun timantin palauttajalle tai henkilölle, jonka antamain tietojen nojalla se voidaan saada takaisin tai yllämainittuun ryöstöön osalliset pidätetyiksi."
Vilkaisimme toisiimme. Sama ajatus juolahti kummankin päähän — jotakin oli tekeillä.
"Niin, se oli isän puuhia", sanoi neitonen. "Entä Corlandin toimisto?
Eikö teidän ollut määrä siellä hänet tavata?"
"Oli", vastasin. "Tänään iltapäivällä. Mutta — emme saa odottaa siihen asti. Trafferdale on arvoisine tovereineen ehtinyt muutaman tunnin matkan meistä edelle. Meidän tulee käydä siellä heti, kertomassa mitä tiedämme."
"Minä haluan mennä kotiin", selitti Rosalie. "Palvelijat soittavat poliisille, jollen palaa. Tulkaa minun kanssani kotiini suurukselle, ja sitten menemme Corlandille yhdessä."
Tuumin, että Corlandin toimisto ei luultavasti olisi avoinna ennen kymmentä; ja kello ei vielä ollut kahdeksaakaan. Me riensimme Trafferdalen asunnosta, jättäen sen oman onnensa nojaan, ja ottaen ajurin Piccadillyltä ajoimme Prince's Gatelle. Jättäen Rosalien asiaksi antaa hämmästyneelle palvelusväelle minkä selityksen hyväksi näki, minä pyysin hovimestarilta kaikki edellisen illan sanomalehdet. Kimppu niitä kädessäni siirryin mr Vandamarken hollantilaiseen pikkusuojaan. Ilmoitus oli jokaisessa sanomalehdessä.
Tuo ilmoitus saattoi minut melkoisesti hämilleni — sitäkin enemmän, kun en osannut selittää itselleni, miksi laisinkaan hämmästyin. Mutta siinä se oli jokaisessa Lontoon aamu- ja iltalehdessä, ja Rosalie ja minä voimme varmaankin antaa noille Corlandeille joitakin sitä koskevia tietoja.
Lähdimme St. Martin's Lanelle heti kun olimme murkinoineet. Ennen kello kymmentä olimme vilkkaassa keskustelussa teräväsilmäisen miehen kanssa, joka minusta näytti tietävän paljon enemmän kuin halusi meille ilmoittaa. Hänelle me kerroimme tyhjentävästi seikkailumme edellisestä illasta asti. Asia näkyi häntä kovin huvittavan. Mutta hän kävi varsin vakavaksi, kun Trafferdalen ja mrs Kennerleyn nimet mainittiin.
"Oletteko aivan varma, että rouva oli huoneistossa hänen kanssaan?" kysyi hän.