"Dorkingin lähistössä, Leith Hillin rinteillä. Se on omituinen, ränstynyt vanha talo, jonne hän lauantai-iltaisin toisinaan matkusti tuttavineen. Yksinäinen paikka, sir, — ei mitään muita asumuksia lähettyvillä."
"Ja te kyyditsitte hänet sinne maanantai-iltana?"
"Niin, sir. Saavuimme sinne kello neljän tienoissa. Sitten mr Trafferdale sanoi, että hänellä oli minulle muka joku hupaisa pikku homma. Sanoi, että hän ja kaksi tuttavaa Citystä tahtoivat vedonlyönnin johdosta tehdä eräälle ystävälleen viattoman kepposen kaappaamalla hänet kiinni. Hän vakuutti, että kaikki oli pelkkää leikkiä ja että senjälkeen, kun tekonen oli suoritettu, ei kukaan nauttisi siitä enemmän kuin tuo kaapattu herrasmies. No, sir, tietysti minä luotin mr Trafferdalen sanaan — onhan hän aina kohdellut minua herrasmiehen tavoin, — Trafferdale. Tein siis työtä käskettyä ja ajoin auton Bushingtonin asemalle, jossa hän sanoi minun tapaavan nuo kaksi Cityn herrasmiestä neljännestä yli viiden. He odottaisivat minua, sanoi hän. Minun olisi tarkoin seurattava heidän käskyään. Minä ajoin Bushingtoniin, sir, ja pian ilmestyivätkin nuo kaksi herrasmiestä."
"Tunsitteko heidät, Ganderson?"
"En, sir, en kumpaakaan. En ollut koskaan nähnyt heitä mr Trafferdalen asunnossa enkä missään muuallakaan, mikäli muistan. He olivat sellaisia herrasmiehiä kuin tapaa Cityssä, sir. Tietenkin minä heidät nyt tuntisin."
"No — mitä tapahtui?"
"Yksi heistä — se, joka sittemmin osoittautui päämieheksi — puhutteli minua ja minä sanoin hänelle, että olin hänen käytettävissään mr Trafferdalen määräysten mukaan. Hän käski minun sitten ajaa pienen tanhuan kohdalle, joka johtaa Marton Hillin golf-kentältä isolle maantielle, ja pysähdyttämään sinne. Tein niin. Silloin oli melkein pimeä. Kun auto pysähtyi, astuivat herrasmiehet maantielle. He ottivat esille huppukauluksia, jotka peittivät pään ja hartiat — ja pukeutuivat niihin. He käskivät minunkin vetää ylleni sellaisen, sanoen, että sekin kuului ilveilyyn. Työnsivät sitten pistoolin kouraani, sanoen, että sekin kuului pilaan, mutta vakuuttaen, että se, samoin kuin heidän omansakin, oli panostamatta."
"Oliko se totta?"
"Minun pistooliini nähden kyllä, sir, — hetihän minä sen huolellisesti tarkastin! Sitten odotimme puiden alla. Vanha herrasmies saapui, mutta hänellä oli nuorempi mukanaan. Heidät pysähdytettiin, sir, ja vanhemmalle herrasmiehelle, jota he puhuttelivat Vandamarkeksi, sanottiin, että heidät otettaisiin kiinni. Molemmat pakotettiin — ilman väkivaltaa, sir — autoon, ja minä ajoin sen takaisin mr. Trafferdalen taloon. Siellä nuo kaksi herrasmiestä vietiin sisälle ja lukittiin erääseen suojaan. En tiedä, mitä sitten tapahtui, sillä minut lähetettiin keittiöön valmistamaan jotakin haukattavaa ja hakemaan juotavaa. Tunnin perästä minulle sanottiin, että he olivat lähtövalmiit ja käskettiin minun kyyditä heidät kyläteitse Basingstoken läheisyyteen. Sinne, niin lähelle kaupunkia, että se näkyi, jätettiin mr Vandamarke ja nuori herrasmies autosta, ja minä kyyditsin toiset kaksi takaisin mr Trafferdalen taloon. Myöhemmin illalla toin kaikki kolme Lontooseen. Siinä kaikki, mitä tiedän maanantai-illan tapahtumista, sir."
"Kaikki, mitä tiedätte! Kuinka sitten johduitte meidän ilmoituksessamme mainittuun timanttiin?"