"Sehän minulle tässä on käsittämätöntä", vastasi hän. "Ilmeisiä kiireellisen paon valmistuksia, sanoitte? Hm…"
Vanhempi mies palasi pudistaen päätänsä.
"Soitin Trafferdalelle", sanoi hän palatessaan luoksemme. "Hän ei ollut tänä aamuna käynyt toimistossaan. Mutta — mistään matkasta ei siellä tiedetä."
"Eipä suinkaan!" huudahdin ivallisesti. "Mitä tuumitte?"
Molemmat katselivat minua ankaranlaisesti.
"No, pysykää te mielipiteessänne", sanoi vanhempi mies. "Meillä on omamme. Ja kun kerran olemme kertoneet teille näin paljon ja te olette Vandamarken ystävä, sanomme enemmänkin — voitte ilmoittaa Vandamarkelle, että olemme hänen käytettävissään. Mutta minä luulen, että tähän mennessä Trafferdale on käynyt Vandamarken luona, selittänyt hänelle koko asian ja antanut hänelle takaisin timantin, kehoittaen häntä olemaan siitä juttelematta ja sitä näyttelemättä."
Vandamarken nimen mainitseminen toi mieleeni, että minun oli määrä hänet tavata, ja vilkaisten kellooni minä huomasin, että vielä nipin napin ehtisin ajoissa kohtaamispaikalle. Erosin uusista ystävistäni heidän vieläkin leikillisesti pistellessä minua ja riensin etsimään vuokra-autoa. Mutta astuessani Corlandin toimistoon hän pudisti minulle päätänsä.
"Mr Vandamarke kävi täällä, mutta lähti jo", sanoi hän. "Hän tuli hiukan ennen määräaikaansa ja teitä odotellessaan hän soitti kotiin tyttärelleen. Ja juttu käy yhä salaperäisemmäksi. Hovimestari vastasi, että miss Vandamarke lähti teidän kanssanne jo varhain aamulla eikä ollut sittemmin palannut. Vanha herrasmies riensi siis kotiinsa nähdäkseen, olitteko lähtenyt sinne hänen kanssaan, sensijaan, että olisitte tänne saapunut. Tiedättekö hänestä mitään?"
"Minäkö? En!" huudahdin. "Neiti otti ajurin toimistonne ulkopuolelta monta tuntia sitten, ajaakseen suoraan kotiinsa. Mitä ihmettä…"
Puhelimen kello kilahti heleästi. Corland tarttui kuulotorveen ja kääntyi heti minua kohti.