"Pikku naarmuja, luulisin", vastasin. "Heidän oma syynsä!
Oli aihetta —"
Mutta Corland oli jo kääntynyt minusta. Ja mr Vandamarke oli omituisen levollisena pistänyt silmälasit päähänsä ja katseli, leuka hiukan kohotettuna, nenänvartensa yli huoneessa olevia eri henkilöitä. Ensi kertaa siitä asti, kun olin häneen tutustunut, en pitänyt hänen silmäinsä ilmeestä. Ainakaan en olisi suonut hänen katselevan minua sillä tavoin kuin katseli kahta näistä edessään olevista ihmisistä. Siinä katseessa oli kovuutta ja säälittömyyttä, joka ei ennustanut heille hyvää, ja hänen puhuessaan oli hänen äänensä kuin jäätä tai terästä — kumpaa vain. Ainakin minusta se tuntui kylmältä kuin jää ja viiltävältä kuin teräs.
"Öh", äännähti hän tarkatessaan turkispukuista miestä kiireestä kantapäähän. "Te… kö? Öh!" Kääntyen sitten rouva Kennerleyhin: "Ah… te!" virkkoi hän. "Trafferdalen olen tietysti jo nähnyt. Hm… Niin, niin!" Hän kääntyi vanhaan herrasmieheen päin, silmäillen häntä uteliaana. "Entä te, sir?"
"Olen juuri kertonut näille henkilöille kuka olen, mr Vandamarke", vastasi vanhus kerkeästi. "Minä tunnenkin teidät, vaikkette te tunne minua! Olen John Ellerbrook — nimi toki lienee teille tuttu. Kummallisessa paikassa — ja kummallisissa olosuhteissa — me tapaamme toisemme, mr Vandamarke!"
Viimemainitun sävy pysyi jäisenä.
"Ja mitä mr John Ellerbrook täällä hommailee?" kysyi hän.
"Liikeasioissa?"
"Minut houkuteltiin tänne, sir!" vastasi vanha herra, harmistuneena painostaen sanojaan. "Minut houkuttelivat tänne nuo kaksi — tuo nainen ja tuo mies — muka ostamaan satumaisen arvokasta timanttia. Tuota pöydällä tuossa — joka ei ole timantti laisinkaan!"
Käännyimme kaikki mr Vandamarkea kohti — Rosalie ja minä tuntien jotakin enempääkin kuin uteliasta mielenkiintoa. Sillä nyt oli varmaan tullut ratkaiseva hetki. Ellei tuo ollut Vandamarken timantti…
Mutta mr Vandamarke oli ottanut esineen ja piti sitä oikealla kämmenellään. Hän loi veitikkamaisen ja röyhkeän katseen herra Ellerbrookiin.
"Mutta myöntänette toki, että se on oivallinen jäljitelmä?" sanoi hän puolittain leikillä. "Ei jokainen ole yhtä taitava tuomari — ei jokainen yhtä arvostelukykyinen asiantuntija kuin mr Ellerbrook! Ei!" lisäsi hän korottaen ääntään ja heittäen kiven takaisin pöydälle. "Eihän se tietenkään ole timantti! Tämä on mukailu, taitavasti laadittu jäljennös… minun timantistani. Ja se on hyvässä tallessa muualla!"