Mr Vandamarke viittasi minua ja Rosalieta seuraamaan itseään ja harppasi ovea kohti.
"En minä", sanoi hän karskisti. "Menkööt matkoihinsa! Eivät he minun tielleni enää astu."
Matkalla Prince's Gatelle olimme ääneti. Mr Vandamarkella ei näkynyt olevan halua haastella. Rosalie tuijotti ikkunoista valoihin ja näytti hajamieliseltä; minulla puolestani ei ollut mitään sanottavaa. Aioin Vandamarken ovelle päästyäni kääntyä lähtemään asuntooni, mutta he eivät tahtoneet siitä kuullakaan — kumpikin väitti, että minun piti jäädä päivälliselle.
"Sitäpaitsi minä haluan, että tulette sisälle!" kuiskasi Rosalie erikoisella korostuksella. "Teidän täytyy!"
Suostuin. Rosalie komensi isänsä ja minut pieneen omituiseen hollantilaiseen huoneeseen, jossa ensi kertaa olin taloon tutustunut. Hän sulki oven ja kääntyi mr Vandamarkeen päin.
"Nyt, isä!" sanoi hän käskevästi. "Minä vaadin sinut tilille mr Greggin läsnäollessa. Olet menetellyt häntä ja minua kohtaan kovin pahoin — kovin häijysti! Olemme tänään kokeneet kaikenlaisia ikäviä seikkailuja ja olleet todellisessa vaarassakin — varsinkin mr Gregg — vain sinun ja sinun vehkeittesi vuoksi! Minun puolestani saat kernaasti tehdä mitä tahansa päästäksesi selville keneen voit luottaa, keneen et, ja olen kiitollinen, että pääsit sen naaraskissan metkujen perille, mutta sinä olisit voinut ottaa herra Greggin ja minut uskotuiksesi. Minun mielestäni tulee sinun esittää meille kummallekin nöyrä anteeksipyyntö! Mutta minäpä en päästäkään sinua niin vähällä — kuuletkos?"
Mr Vandamarke iski minulle silmää Rosalien olan yli; en ole koskaan tavannut miestä, joka olisi näyttänyt vähemmän katuvaiselta ja häkeltyneeltä.
"No, rakkaani, ja millä lunnailla sinä minut päästät?" kysyi hän vetäen leikillisesti tytärtään korvasta. "Haluatko uuden puvun?"
"Tyhmyyksiä!" sanoi tyttö. "En minä vähempään tyydy kuin siihen timanttiin — oikeaan, todelliseen kiveen! Sinun pitää antaa se minulle ihkasen omaksi — heti kohta!"
"Se ei käy laatuun!" nauroi isä. "Timantti on lukittuna pankin holviin."