Hän katseli minua hetken, sitten hän sivalsi pään poikki viattomalta voikukalta ratsupiiskallaan, joka harvoin oli hänen kädestään poissa.
"Toivon, ettei lady Renardsmere toimisi kysymättä minulta", hän vihoissaan huudahti. "Olkoonpa, että itse asiassa olen hänen palvelijansa! Mutta hän ei koskaan ajattele, mitä harmia hän tuottaa omavaltaisesti asioita toimittamalla!"
"Odotan edelleen tietoja siitä, mitä hän on tehnyt", sanoin minä.
"Tehnyt? Lähettänyt neljä miestä niskoilleni!" hän valitti. "Tuli sähkösanoma häneltä varhain tänä aamuna, ilmoittaen, että tänään saapuisi lisäksi neljä noita yksityissalapoliiseja ja ne työskentelisivät niiden kahden alaisina, jotka jo ovat täällä, ja antaen minulle tarkempia Välkehtivän Rubiinin turvallisuutta koskevia ohjeita. Naurettavaa! - niin kuin se ei olisi niin turvassa kuin olla saattaa! — luottakaa minuun ja Bradgettiin siinä asiassa!"
"No niin, en tiedä", vastasin. "Joitakin merkillisiä asioita on tapahtumassa: Minulla on juuri itselläni ollut seikkailu —", ja aloin kertoa hänelle viimeiltaisesta vieraastani ja Holroydin äskeisistä huomautuksista. "Mitä te tästä arvelette?" kysyin lopuksi.
"Se ei koske ensinkään Välkehtivää Rubiinia!" hän sanoi. "Se voi koskea sitä asiaa. Ehkä tuo mies oli yksi sakista."
"Niinkö arvelette?" minä sanoin. "Mitä! — hänkö olisi vain muina miehinä astellut sinne sisään?"
"Miksei?" hän vastasi. "Helpostihan hän teidät pimitti. Tietenkin olen oikeassa! — hänen tarkoituksensa oli tavata lady Renardsmere ja tutustua hänen kotiinsa."
"Minkä tähden?" kysyin minä yhä ihmetellen.
"Jim Cranage!" huudahti hän. "Nyt olette — tylsä! Minun täytyy teroittaa teidät. Minkä tähden? Mutta lapsi parka! Ettekö nyt käsitä minkä tähden?"