"En vielä!" vastasin.
"No mutta — siitä syystä tietenkin, että on seurattu tuon esineen jälkiä lady Renardsmerelle asti!" vastasi hän, samalla kun harmaat silmänsä merkitsevästi välkehtivät. "Jokaisen, jolla on hitunenkaan huomiokykyä, pitäisi ymmärtää se. Hollimentin murhasta eivät he mitään hyötyneet, ja tuskinpa Quartervaynenkaan, mutta uskon, että he murhaamalla Neamoren saivat tietoonsa tämän liiketoimet lady Renardsmeren kanssa. Ja nyt — he koettavat päästä häneen käsiksi."
"No niin — ainakin hän on poissa", sanoin minä hetken aprikoituani.
"Mistä oli teidän sähkösanomanne?"
"Doverista", vastasi hän. "Jätetty myöhään eilen illalla."
"Samoin oli minun", sanoin. "Mutta minun sähkösanomassani ei ollut muuta mitään kuin kehoitus, että hoitaisin tavanmukaisen kirjeenvaihtoni. Dover! Kuulkaa — tiedättekö, mitä minä luulen?"
"Minulla ei ole kaukaisinta aavistustakaan", vastasi Peggie.
"Luulen, että lady Renardsmere on pistäytynyt mannermaalle hakemaan tuota kavalaa ja viekasta vanhaa herrasmiestä, herra Chengiä", sanoin minä, koettaen tekeytyä älykkääksi.
"Hyväinen aika!" huudahti Peggie ivallisesti, "nythän olitte nokkela!
Vaan minäpä hoksasin sen ennen. Samoin täti Millie Hepple. Ähäh!"
Taisin näyttää aika nololta — niin nololta, että hänen esiintymisensä muuttui kiusoittelevaksi ja hän kohotti ratsupiiskaansa sillä pistelemään minua kylkeen.
"Rohkaiskaa mielenne!" sanoi hän. "Ehkä tekin vielä kerran hoksaatte jotakin, mitä ei kukaan muu ole ennen teitä keksinyt! Mutta totta puhuaksemme, tiedättehän —"