"Entä sitten! Kävitte seuraavana päivänä lady Renardsmeren puolesta matkalla, kuljettaen pientä esinettä tai kääröä hänen puolestaan! Vastatkaa!"
"Enkä vastaa", sanoin. "Minulta ette mitään kuule!"
Seurasi kuolonhiljaisuus. Sitte johtaja puhui melkein kuiskaten.
"Ammumme teidät tuon tytön nähden, jollette vastaa!" murisi hän. "Ja heti paikalla!"
"No silloin ette ainakaan mitään minulta kuule!" intin minä. "Ellette elävänä minusta mitään irti saa, niin kuolleena ette ainakaan."
"Vastatkaa!" sanoi hän. "Annamme teille minuutin miettimisaikaa. Sen kuluttua —"
Enempää eivät Walkerin hermot sietäneet. Hän oli värissyt kaiken aikaa, mutta nyt hän puhkesi aivan ulvomaan.
"Voi, herra Cranage, sir, kertokaa heille!" huusi hän äkkiä käsiään väännellen. "Kertokaa heille, herra Cranage, Jumalan tähden, ennen kuin meidät kaikki ammutaan! Eihän siitä voi olla mitään haittaa, herra Cranage! — kertokaa heille, että pääsemme asiasta, herra Cranage…"
Johtaja nauroi ja kääntyi minusta kuljettajaan.
"Vai niin, vai tiedätte tekin sen, ystäväiseni!" sanoi hän. "Suu puhtaaksi sitte! Ajoitteko —"