"Mitä Macfarlanesta?" kysyin minä. "Onko hän päässyt karkuun?"
"Karkuun!" vastasi hän naurahtaen. "Mitä vielä, herra Cranage! Siihen ei taida olla paljoakaan tilaisuutta kellään tuosta joukosta! Ei — hän tahtoo tavata teitä."
"Tahtoo tavata minua!" huudahdin. "Miksi?"
"Sen hän vain itse tiennee", vastasi hän. "Parin viime päivän aikana on hän kärttänyt johtajaa sallimaan hänen tavata teitä. Hänellä on jotakin ylen tärkeää kerrottavaa teille. Ja — minä tulin siitä ilmoittamaan."
"Jotakin yksityisluontoista asiaa kai?" tiedustelin minä.
"En tiedä — minulla ei ole kaukaisintakaan aavistusta siitä, mitä lienee", vastasi Spiller. "Mutta mitä sen yksityisluontoisuuteen tulee, ette voi saada tavata häntä kahden kesken. Vartija tai vartijoita tulee olemaan läsnä. Vaan niistä hän kai välittää yhtä vähän kuin pöydistä tai tuoleista, kun vain saavuttaa tarkoituksensa. Kysymys on vain siitä — tuletteko?"
"Ehkä pitänee tulla", sanoin minä. "Mitä te tekisitte?"
"Menisin — tietysti", vastasi hän. "Ei milloinkaan tiedä, mitä saa kuullaksensa. Hän ei ole tavannut ketään — ei edes asianajajaakaan — sen jälkeen kuin hän ja ne toiset kaksi määrättiin pidettäviksi vankilassa, mutta nyt hän haluaa ylen kiihkeästi tavata teitä. Se on varma todistus siitä, että hänen sanottavansa on kuulemisen arvoista."
"No — milloin siis?" kysyin minä.
"Tulkaa minua kohtaamaan vankilan ulkopuolelle, pääkäytävän luo, kello kahdeltatoista huomenna", sanoi hän "Minä järjestän kaikki teille. Voitteko ajaa sinne autolla, herra Cranage?"