Minä käännyin molempien salapoliisien puoleen.
"Tämä on lady Renardsmeren taloudenhoitaja hänen Park Lanen talostaan", sanoin minä. "Te kuulette, mitkä hänen emäntänsä määräykset ovat. Eikä ole tarvis kutsua neiti Mansonia — minä otan asian vastuulleni."
Me lähdimme talleihin ja Välkehtivän Rubiinin erikoiseen osastoon, pari lyhtyä mukanamme. Tallipoika, joka nukkui siellä, hypähti pystyyn ja vilkuili meihin; Välkehtivä Rubiini itse käänsi suuret, kirkkaat silmänsä valoihin. Ja Joycey katsahti siihen vain kerran ja vetäytyi sitten takaisin.
"Riittää jo hyvinkin, herrat", sanoi hän. "Siinä kaikki, mitä minun oli määrä tehdä. Kiitän teitä!"
Hän kietoutui taas vaippoihinsa ja lähti ulos. Minä menin hänen mukanaan vähän matkaa poikki kentän.
"Omituista menettelyä, Joycey!" huomautin minä.
"Monet hänen armonsa hommat ovat todella merkillisiä", vastasi hän lempeästi. "Minun asiani ei ole niitä ymmärtää tai niistä kysellä. Ja — nyt on jo maanantaiaamu, sir. Tehän saavutte Marengo-huvilaan tänä iltapäivänä, sir. Älkää myöhästykö päivälliseltä, sir — lupaan teille… oivan päivällisen!"
Sanomatta sitten sanaakaan enää hän lähti nopeasti merkkilyhtyjä kohti, jättäen minut siihen entistäkin enemmän hämilleni.
KAHDESKOLMATTA LUKU
Marengo-huvila