Hetkellisessä kiihtymyksessäni olin unohtanut kiinalaisen. Katselin vaistomaisesti ympärilleni, oikealle ja vasemmalle. Oli vaikea olettaa, että ainoakaan itämaalainen kykenisi huomiota herättämättä piileksimään tässä hienossa ympäristössä.
"En ymmärrä, mitä kiinalainen voisi saada aikaan — täällä", sanoin minä. "Näithän, että Välkehtivää Rubiinia vartioitiin mahdollisimman huolellisesti aina viime hetkeen saakka. Ja etkö sinä huomannut, että Jifferdene, mukana muutamia miehiänsä, oli aivan hevosen ja lady Renardsmeren vieressä, vaikka ei tietenkään lady Renardsmere erottanut heitä muusta kilpa-ajoyleisöstä. En käsitä, miten kiinalainen tai joku hänen kätyreistään, jos hänellä sellaisia on, voisi käydä hevosen tai sen omistajan kimppuun."
"Vähät minä siitä välitän, mitä tapahtuu, tai saattaa tapahtua lady Renardsmerelle", sanoi hän. "Hän on sen kaiken ansainnut ostamalla tuon inhoittavan esineen! Mutta tamma…"
"Mitäpä sille voisi tapahtua?" keskeytin minä. "Sitähän vartioidaan nyt niin tarkasti, ettei kärpänenkään saattaisi huomaamatta asettua sen selkään. Jonkun hetken kuluttua se jo on menossa lähtökohdalle. Ja kun Medderfield kerran on satulassa ja matkalla…"
"Toivoisinpa sittenkin, että kaikki jo olisi ohi!" huomautti hän. "Olen levoton, Jim… levoton!"
"Eivät Välkehtivän Rubiinin puolesta vetoa lyöneet ainakaan näytä huolissaan olevan, Peggie", sanoin minä, koettaen rohkaista häntä. "Kuunteleppa vain!"
Ja todellakin, mikäli saattoi päättää niistä keskustelun katkelmista, joita joka puolelta kuului, sai hyvinkin pian kaksi eri vaikutelmaa — toisen, että kaikki pitivät Derbyn tulosta itsestään selvänä; toisen, että kaikki olivat kahden viime kuukauden kuluessa panneet rahansa lady Renardsmeren tamman puolesta. Peyton ohjasi Peggien neiti Hepplen viereen aivan aitauksen ääreen ja katsoi sitten merkitsevästi minuun.
"Tuntuu siltä kuin ympärillämme oleva yleisö pitäisi tätä tilaisuutta juhlakulkueena, jossa Välkehtivä tulee johtamaan ja muut kaikki kiltisti seuraamaan sitä!" huomautti hän kuivakiskoisesti. "Olen kuullut kuuden eri henkilön sanovan, että vain yksi hevonen tulee kysymykseen ja että muut voisivat yhtä hyvin pysyä talleissaan! Mutta neiti Manson taitaa olla pahoillaan?"
"Kovin!" sanoin minä. "Toivoisin kaiken olevan ohi."
"Mutta", huomautti hän, "ei mielestäni ole enää mitään vaaraa. Ei enää muuta puutu kuin tuoda se esille ja antaa sen juosta. Entä millä juhlamenoilla päättyy tämä historiallinen tapaus? Jos Välkehtivä Rubiini voittaa — kuuluuko sen omistajalle mennä radalle ja taluttaa se lavan eteen?"