"Aivan läheisesti — lapsuudesta asti, lady Renardsmere", vastasin minä.
"Tiedustelen puhelimitse heiltä tämän päivän kuluessa", sanoi hän.
"Te tulette tänne huomenaamulla kello kymmeneltä. Silloin me sovimme
asiasta. Minä pidän teidän paperinne siihen asti — selvä on siis. No,
Peggie Manson, mitä asiaa teillä on?"
Kumarsin lady Renardsmerelle ja vetäydyin sen puutarhanurkkauksen päähän, jossa tuleva mahdollinen työnantajani ahersi kuin mikäkin päiväpalkkalainen. Viidessä minuutissa neiti Manson yhtyi minuun, ja me lähdimme pois.
"Kummallinen nainen!" huomautin, kun olimme poissa hänen kuuluviltaan.
"Kummallinenko? Odottakaa, kunnes tunnette hänet!" huudahti neiti Manson. "Sen kuitenkin saatan kertoa teille — hän on lämminsydämisin nainen Englannissa."
"Niitä näyttää siis täällä olevan aika tiheässä", sanoin minä arasti.
"Tai sitten minulla on aivan erikoinen onni!"
"Ei mitään kohteliaisuuksia!" sanoi hän käskevästi. "No niin, teidän on siis mentävä sinne kello kymmenen huomenaamulla. Millä kulutatte aikanne siihen saakka?"
"Missä on lähin kaupunki — jossa olisi laatuun käypiä kauppoja?" sanoin minä.
"Ei ole mitään kaupunkia lähellä", vastasi hän. "Mutta suuri kylä on — Chilbourne — kolme kilometriä tietä alas Renardsmerestä — ja siellä on hyviä kauppoja."
"Sitten minä lähden sinne, hankin itselleni muutamia tarpeellisia tavaroita, tulen takaisin ja menen 'Renardsmeren Vaakunaan' yöksi", vastasin. "Ja jos lady Renardsmere huomenaamulla on minulle suosiollinen ja ottaa minut palvelukseensa, niin pyydän kahdenkymmenenneljän tunnin loman, voidakseni mennä kaupunkiin noutamaan tavaroitani."