Taasen hän kumarsi ja hymyili miellyttävästi.
"Asioissa", hän vastasi. "Yksityisasioissa."
"Lady Renardsmere aikoo lähteä kaupunkiin puolen tunnin kuluttua tai niillä vaihein", huomautin minä. "En oikein tiedä, ottaako hän vastaan ketään tänä aamuna. Ylipäänsä hän ei ota ketään vastaan — asioissa — ilman sopimusta. Minä olen hänen yksityissihteerinsä — ettekö voi ilmoittaa minulle asiaanne?"
Hän katsoi taasen minuun hymyillen, mutta päättävästi ja puisteli sysimustaa, kiharaista päätään.
"Pelkäänpä, etten voi", hän vastasi. "Olen pahoillani, mutta asiani koskee vain lady Renardsmereä."
"Tunteeko hän teidät?" kysyin.
"No niin — ei!" vastasi hän vähän mietittyään. "Mutta — saisinko käyntikorttini tänne hetkiseksi."
Annoin sen hänelle, ja hän otti esille kultaisen kynäkotelon ja kirjoitti jotakin nimensä alapuolelle.
"Jos lady Renardsmere näkee tämän", sanoi hän luottavasti, "niin hän ymmärtää, kun hän näkee kirjoitukseni". Tämän jälkeen aukaisin erään aamuhuoneen oven ja käskien häntä istumaan lähdin etsimään lady Renardsmereä. Tämä oli juuri lopettamassa aamiaistaan ja oli tullut alas valmiiksi puettuna kaupunkimatkaa varten. Annoin hänelle käyntikortin ja ilmoitin, että sen lähettäjä odotti alhaalla. Lisäsin, ettei hän halunnut minulle ilmoittaa asiaansa.
"Neamoreko?" sanoi hän silmäillen nimeä. "En tunne häntä!" Sitten katseli hän alempana olevia lyijykynällä piirrettyjä sanoja, joita itse en ollut välittänyt katsoa. Hänen äänensä muuttui. "Oh!" hän jatkoi. "Aivan niin! No viekää hänet toimistoon, Cranage."