Huone, jota lady Renardsmere nimitti toimistokseen, oli pieni eteishuoneeseen avautuva suoja. Se muistutti enemmän miehen pesää kuin naisen vastaanottohuonetta, ja sitä olisi voinut pitää työkaluvajana paremmin kuin minään muuna. Siellä lady Renardsmere säilytti puutarhakalujaan, puutarhapukuaan ja -kenkiään, ampuma-aseitaan, kalastusvehkeitään ja kaikenlaisia muita ulkotavaroita; siellä oli myöskin hyllyjä, täynnä kilpa-ajoja koskevia kirjoja sekä Ruffin Matkaopas kokonaisuudessaan; siellä oli myöskin iso kirjoituspöytä, täyteen ahdettu papereita, jotka parhaasta päästä koskivat hänen hevossiittolaansa ja sen asioita; pöydän ääressä, jossa minäkin joka aamu ilmoittauduin, hän toimitti kaikki liikeasiansa. Tänne minä johdatin herra Percy Neamoren ja ongittuani tuolin esille kasaantuneen rojun joukosta pyysin häntä odottamaan. Jonkun hetken kuluttua minä näin oman, aivan vieressä olevan virkahuoneeni avoimesta ovesta lady Renardsmeren menevän hänen luokseen.
Seuraavan puolen tunnin tapaukset olivat — tähän taloon nähden — erikoiset. Noin kymmenen minuuttia sen jälkeen kuin lady Renardsmere oli mennyt vieraansa luo, tuli Neamore ulos huoneesta paljain päin ja näyttäen hyvin tyytyväiseltä itseensä. Hän meni ulos etuovesta vaunujensa luo ja maksoi ajajalle, joka heti paikalla asettui istuimelleen ja ajoi pois. Sitten Neamore palasi takaisin lady Renardsmeren luo, ja seuraavan neljännestunnin he viettivät visusti lukkojen takana. Sen ajan kuluttua tuli lady Renardsmere ulos ja minun huoneeseeni.
"Cranage", sanoi hän, "antakaa minulle A-tilini maksuosoituskirja — saatan tarvita sitä kaupungissa".
Renardsmereen tultuani oli minulla ollut huostassani kaikki talon emännän maksuosoituskirjat; hänellä oli niitä useita, kaikki eri tileihin kuuluvia, ja sen, jota hän nyt pyysi, olin huomannut koskevan hänen omaa yksityistiliään. Otin sen esille kaapista ja ojensin hänelle; hän pisti sen käsilaukkuunsa, ja huomauttaen ainoastaan, että hän luultavasti tulisi kotiin johonkin aikaan illalla tai yöllä, lähti takaisin vieraansa luo. Kymmentä minuuttia myöhemmin ajoi hänen autonsa pääoven eteen, ja kohta ilmestyivät hän ja Percy Neamore pyhäköstä ja menivät sen luo.
Kun minulla oli jotakin kysyttävää ennen lähtöä, menin minäkin ulos. Hämmästyksekseni oli Neamore jo astunut ja sijoittunut hyvin mukavasti sen upeaan sopukkaan; lady Renardsmere seisoi vielä parvekkeen portailla antaen määräyksiään autonkuljettajalleen.
"Ajakaa suoraan Ritziin, Walker", käski hän. "Tämä herra ja minä syömme aamiaista siellä. Ajakaa minut sinne täsmälleen kello yhdeksi. Sen jälkeen voitte ajaa auton Park Lanelle, ja minä soitan teille, kun sitten myöhemmin teitä tarvitsen."
Hetkisen kuluttua lähti iso auto liikkeelle, ja minä palasin sisään melko ymmällä. Kuka kummassa oli tämä herra Percy Neamore, että lady Renardsmere veisi hänet autolla kaupunkiin ja söisi aamiaista hänen kanssaan Ritzissä? Kolme neljännestuntia sitten oli tämä ollut hänelle vento vieras — mistä tämä äkillinen tuttavallisuus? Liikeasioitako — ja jos niin oli, millaisia? Tässä muistui mieleeni Neamoren käyntikortti ja hänen kirjoituksensa siihen, ja minä lähdin lady Renardsmeren huoneeseen katsomaan, näkyisikö sitä. Siinä se oli pöydällä, ja minä otin sen käteeni. Mutta Neamoren kirjoituksesta en saanut mitään valaistusta asiaan. Se, mitä hän oli kirjoittanut nimensä alle, näytti olevan vain jonkun liikkeen nimi — Gildenbaum ja Roskin. En tiennyt heistä mitään — mutta jotenkuten tekivät he minuun saman vaikutuksen kuin Neamorekin.
Lady Renardsmere ei ollut vielä palannut, kun laskeusin levolle sinä iltana — melko myöhään — mutta nähtävästäkin hän tuli kotiin pikkutunneilla, sillä hän oli toimistossa kun seuraavana aamuna tavalliseen aikaan pistäysin sinne. Hän tarkasti yhdessä minun kanssani saapuneet kirjeet ja antoi määräyksensä niistä; kun sitten olin lähdössä, ojensi hän minulle maksuosoituskirjan, jonka olin edellisenä päivänä antanut hänelle. Hän ei maininnut käyttäneensä sitä, mutta myöhemmin, kun olin sitä kaappiin panemassa, vilkaisin siihen nähdäkseni, oliko hän kaupungissa ollessaan kirjoittanut mitään maksuosoitusta. Hän oli kirjoittanut yhden — siinä oli kanta. Ja sen mukaan se oli ollut kymmenentuhannen punnan maksuosoitus, asetettu Percy Neamorelle.
Minun on tässä selitettävä eräs lady Renardsmeren omituisuus tai kiihko tai tapa — miksi sitä nyt nimittäisikään. Olen jo maininnut, että hänellä oli useita maksuosoituskirjoja, kaikki eri tileihin kuuluvia. Hänellä oli tarkkana sääntönä, että milloin hyvänsä maksuosoitus jostakin suoritettiin, olipa sitten kysymyksessä suurempi tai pienempi summa, maksun yksityiskohdat merkittiin kantaan. Jos siis esimerkiksi minun oli maksettava Holroydille niin tai niin paljon hänen viikkoisesta heinä-, olki- tai kauralaskustaan, oli minun merkittävä kantaan yksityiskohdat tarkkaan; tämä tapa oli käytännössä joka maksuosoituskirjaan nähden, ja lady Renardsmere noudatti sitä itse täsmällisesti omassa yksityisessä maksuosoituskirjassaan, jonka hän juuri oli antanut minulle takaisin. Se oli sääntö, jota hän ei milloinkaan rikkonut, jota hän oli äärimmäisen tarkka noudattamaan. Mutta tässä tapauksessa hän oli sen rikkonut — kannassa ei ollut mitään, joka olisi ilmaissut, miksi lady Renardsmere oli maksanut Percy Neamorelle kymmenentuhatta puntaa.
En ole sen enemmän enkä vähemmän utelias kuin ihmiset yleensä — se tietää, että minussa on hyvä määrä luonnollista ja ymmärrettävää uteliaisuutta. Olin utelias tuosta Neamoren asiasta — tahdoin päästä sen perille. Ja käyttäen hyväkseni asemaani ja hänen menettelytapojensa tuntemusta, vein maksuosoituskirjan takaisin lady Renardsmerelle ja osoitin hänelle viimeistä kantaa.