Mutta tuo vanha viekas kiinalainen hymyili. Hän katsoi merkitsevästi salapoliisia, samalla nyökäten sivullepäin minua kohden.
"Nuoren herran muisti on herännyt!" sanoi hän rauhalliseen, tasaiseen tapaansa. "Hän — muistaa!"
"Niin!" sanoin minä. "Nyt minä muistan — nyt kun te siitä muistutitte. En olisi voinut varmasti sanoa, että mies oli mainitsemallanne tavalla epämuodostunut, mutta sen verran kuin häntä vilahdukselta näin, olen muistavinani, että hänen kasvojensa vasemmalla puolella oli jotakin viallista — joku arpi — tai sentapaista!"
"Hänen vasemman korvansa alaosa", toisti herra Cheng. "Miekan isku."
Jifferdene, joka oli tarkkaavana kuunnellut puhettamme, huokasi. Oliko se sitten huojennuksen vai hämmennyksen huokaus, sitä en tiedä.
"Hyvä!" sanoi hän. "Se näyttää rajoittavan asioita! Kiinalainen, joka on menettänyt vasemman korvansa alapuolen, vai kuinka? Ei teidän maanmiehiänne ole Lontoossa kovin monta kaikkiaankaan, herra Cheng! Mutta kunhan vain antaisitte vähän tietoja lisäksi! No, mikä on miehen nimi?" Mutta herra Chengin kasvot tulivat vielä entistäkin enemmän sfinximäisiksi.
"Tällä haavaa", vastasi hän, "esiintynee hän jo toisella nimellä".
"Epäilemättä", myönsi Jifferdene. "Mutta — sitten on vielä tärkeämpikin kysymys. Miksi te häntä etsitte, herra Cheng?"
Herra Cheng vilkutti meille silmää.
"Pääasia on", sanoi hän ystävällisesti, "että löydämme hänet".