"Sekin on ollut teljettynä jo kello kuudesta alkaen", sanoin, tarttuen samassa lampun ruuviin. "Kyllä se on hyvästi kiinni."
Hän odotti kunnes liekki oli alentunut himmeäksi hehkuksi, niin että parahiksi erotimme toinen toistemme kasvot, ja tuli sitten varjossa pysytellen lattian poikki asettui toimiston nurkkaan ja katsahti kysyvästi minuun.
"Onko käynyt ketään?" kysyi hän merkitsevästi.
Osotin muistilistaa, jonka olin valmistanut ja pannut kirjoituspöydälle.
"Kaikki on merkitty tuohon", vastasin. "Siinä on kaikki, mikä kauppaa koskee."
Vastaukseni oli tahallisen tarkoittava, ja kohta hän sen huomasi.
"Ja — mitä muuta?" sanoi hän huolekkaana. "Entä — kauppaa koskematonta."
"En tiedä, koskeeko se kauppaa, vai eikö koske, herra Holliment", vastasin, "mutta pimeän tultua, ja ennenkuin olin tuon kaihtimen paikoilleen kiinnittänyt, satuin katsomaan tuohon ikkunaan ja näin rumat kiinalaiskasvot niitä vastaan painautuneina."
Tarkastin häntä. Toistamiseen minä sinä päivänä näin hänen kasvojensa käyvän kalmankalpeiksi — se vain erotusta, että ne tällä kertaa, mikäli tässä himmeässä valaistuksessa saatoin nähdä, olivat vielä entistäkin kalpeammat — ja hän veti henkeä aivan kuin nyyhkyttäen.
"Kii-kiinalainen!" hän kuiskasi "Oletteko varma?"