1) Että kaikki alukset, 8 laidan suuruuteen saakka, olivat siirrettävät sellaisiin valkamiin, joista niillä oli helpoin päästä merille.
2) Että kaikki aseet, olkoot millaiset hyvänsä, olivat annettavat ruunun miesten haltuun paitsi säätyläisten omistamat.
3) Että kaikki laivat olivat neljänkolmatta tunnin kuluessa pantavat purjehduskuntoon ja jää valkamissa rikottava niin pitkältä, että samat laivat, mitä pikemmin saattoivat purjehtia.
Se olikin tämän määräyksen kolmas kohta, mikä sittemmin tuotti turmion venäläisille.
Tuo lyhyt aika, jolloin määräys oli täsmälleen täytettävä, osoitti suurinta järjettömyyttä. Ja tätä järjettömyyttä lisäsi vielä nuo hirvittävät uhkaukset hengen ja omaisuuden menettämisestä, ellei käskyä määrätyn ajan kuluessa täytettäisi. Vieläpä uhattiin leikata vastahakaisilta korvat ja nenäkin sekä lähettää heidät Siperiaan.
Tarkoitus tällä määräyksellä oli arvattavasti se, että venäläiset, ollen etäällä pääarmeijastaan ja lähellä Ruotsia, olisivat vaaran hetkenä tilaisuudessa päästä pikemmin pakosalle.
Hämmästystä ja kauhistusta levitti tuo määräys uhkauksineen saaristolaisissa. Huhu levisi, että venäläisten varsinainen aikomus, laivain panemiselle purjehduskuntoon, olikin kuljettaa niillä asekuntoinen saaristokansa Venäjälle. Ja tämä se partailleen panikin mielet kuohumaan. Kuitenkaan ei ole syytä luulla tuota huhua todenperäiseksi.
Mutta määräys oli toteltava. Silloinen kruununvouti Taxell lähetti kiireimmittäin käskyn kaikille piirinsä nimismiehille tuon määräyksen pikaisesta täyttämisestä. Mahdotonta oli se kuitenkin täyttää. Tosin noudatti kansa kussakin nimismiespiirissä käskyä ja miehissä ponnistettiin voimat uuvuksiin asti; mutta määräys jäi kuin jäikin toteuttamatta luonnon esteitten vuoksi.
Mikä nyt neuvoksi? kyseltiin toinen toisiltaan. Oltiin aivan tyhmistyneet, ei tietty mitä tehdä. Vihollisen uhkaukset kasvoivat hirviöiksi kansan mielikuvituksessa. Synkkänä ja uhkamielisenä kokoontui kansa kussakin paikkakunnassa neuvottelemaan. Aika oli jo kulunut 6 p:vään toukokuuta.
Mutta missä vaara on suurin, siinä on apukin lähinnä. Tuona Ahvenanmaan aikakirjoissa niin merkillisenä päivänä saapui muutamia kansan miehiä Finströmin pitäjän nimismiehen, Erik Arén’in luo neuvottelemaan. Kansa luotti häneen ja sentähden tultiin nyt neuvoa häneltä saamaan.