Kauhistuneina katosivat Nymfat Tmoolon viini-vuoriin.
Mutta Arakne istui paikallansa entistään vielä pöyhkeämpänä, ylpeili kätensä teoksista, ja kertoi kaikille, joitten vaan teki mieli kuulla, ettei hänen vertaistansa ollut ei taivaassa eikä maan päällä. Tämmöistä kuullen katsoivat nuoret vanhoihin, epäyksissään mitä arvella tänkaltaisesta itsensä ylistämisestä, mutta vanhat pudistivat päätään ja läksivät pakoon sanoen: "ylpeys käy lankeemuksen edellä; rangaistuksi tulee mi pöyhistelee jumalien vertaisena".
Ja kuten vanhat sanoivat, niin kävikin.
Kerran kävi Araknen tykönä eräs vanha vaimo. Koukistunut oli iäkäs vartalo, valkeita hapsia riippui ohimoilla. Vanhus tuli Araknen viereen, missä tämä kangastuolissansa istui. Hän ihasteli kaunista kangasta ja sanoi samaten kuin Nymfat olivat sanoneet ja heidän mukaan kaikki muutkin, että Pallas itse varmaan oli hälle oppia antanut, koska kudelmat näyttivät melkein jumalallisilta.
"Pallas" ja taasen "Pallas"! — tämä vihastutti Araknea syvästi, ja hän nuhteli vanhusta kovilla sanoilla: Missä oli siis Pallas osoittanut, että hän muka voi kutoa niin hyvin? ei, vaan hän, Arakne, oli jotain näyttänyt, ja samaten kuin hän ihmisistä oli etevin taidossaan, samaten voitti hän taidossa myöskin itse jumalat.
Hämmästystä kuvasteli vanhuksen kasvot, kun hän tämmöisiä sanoja kuuli. Hän tahtoi pöyhistynyttä oikaista, korotti sentähden ääntänsä ja virkkoi: "Iän kanssa ei seuraa suruja ja murheita paljaastansa, vaan myöskin kokemusta. Älä siis ota pahaksuakses neuvoani, sillä paljon olen maailmassa nähnyt. Niin tiedän mä myös yhtä: missä ihmiset ovat hurskaita, siinä ovat korkeat jumalat suopeita, mutta missä ihmiset ylpeilevät, siinä jumalat vihastuvat. Uljaile vaan mieltä myöten olemalla ihmisten joukossa etevin, mutta väistä jumalatarta, älä pyri hänen rinnallensa, vaan ano häneltä anteeksi ajattelemattomat sanat, ja, usko se, anteeksi-saamista hän ei sulta kiellä".
Tätä kuullessaan Arakne punastui — ei hävystä, vaan vihasta. Silmänsä kiiltivät tulisina, tuskin voi hän kättänsä hillitä:
"Köyhänä tulet sinä tänne" — huusi hän vanhukselle — "köyhänä terveestä järjestä ja vanhuuden heikontamana; paha on elää liiaksi kauan. Saarnaa oppisi tytöillesi ja pojillesi, jos niitä semmoisia sulla on. Minä sun oppiasi en tarvitse, voin itse antaa oppia itselleni. Älä myöskään usko, että tuhmat sanasi olisivat ajatustani muuttaneet, ei, minä pysyn lausutuissa sanoissani. Miks'ei tule Pallas tänne? Miksikä pelkää hän kilpailla kanssani julkisessa kilvassa?"
"Hän tulee, usko se", vastasi vanhus, kääntyi Araknesta, oikaisi itsensä pystyyn niin että hän muodoltaan tuli suurien jumalien näköiseksi, ja katosi.
Vanhus ei ollut kukaan muu kuin Pallas itse, joka oli ottanut ihmismuodon, koettaaksensa kuinka kauas Arakne menisi julkeudessansa.