Mutta onneton rakkaus tuottaa hengelle kuoleman. Kun nuorukainen turhaan sai huo'ata lemmittyänsä, joka ei kohonnut lähteen syvyydestä, niin henkensä voima riutui. Kuni kedon kukka vaalenee ja lakastuu, kun syksyn tullessa kesä-auringon lämmin laimistuu, niin vaaleni, lakastui nuorukainenkin. Ja viimein hän erkani elosta.
Kun leveni tieto, että kaunis Narkisso ei enään ollut hengissä, tulivat Nymfat itkemään hänen kuoloansa ja valittamaan hänen onnetonta rakkauttansa. Siinä itkivät Naiadit eli Lähde-nymfat, siinä itkivät Dryadit eli Metsä-nymfat, siinä itki niin-ikään Oreadit eli Vuori-nymfat. Mutta katkerimmasti kaikista kaikui Ekhon itku, sillä tämä lempi nuorukaista vielä kuolemassakin.
Ja kun he olivat itkeneet, vaikeroinneet, niin läksivät he puita noutamaan metsästä, rakentaaksensa lavan, jonka päällä aikoivat polttaa vielä kuolemassakin kauniin ruumiin.
Mutta kun tulivat lähteelle takaisin, niin ei enään ollutkaan ruumis siellä. Sen sijaan havaitsivat he kauniin keltaisen ja valkean kukan, joka kohosi siitä paikasta ruohosta, missä ruumis oli maannut. Jumalat olivat, näet, tämmöiseksi kukaksi muuttaneet silloisen nuorukaisen, jonka nimen kukka sai kantaa.
Nyt kävi Teiresias-tietäjän ennustus aivan selväksi: Narkisso ei päässyt korkeaan ikään, sillä hän tuli tuntemaan itsensä, s. o. hän tuli näkemään oman kuvansa.
Tämmöinen oli Narkisson historia, josta narcisso-kukka muistuttaa. Tätä kukkaa pitivät tästä lähin muinais-Kreikkalaiset suuressa arvossa, ja kehuvat sen kunniaksi, että korkeat jumalattaretkaan eivät katsoneet alentavaksi joskus kantaa sitä koristuksena. Missä hyvänsä se kasvoi, niin se luettiin erinomaiseksi kauneudeksi sille paikkakunnalle. Sentähden eivät unohtaneet runoilijat koskaan, kuvatessaan jonkun paikan kauneutta, mainita, että siinä kasvoi narcisseja. Niinpä esm. ikipäiviksi verraton Sofokles eräässä paikassa draamoissansa, joka paikka on tullut historiallisestikin kuuluisaksi. Kun, näet, runoilija joutui iälliseksi, syyttivät hänen täysikasvuiset poikansa tuomioistuimen edessä häntä iän heikontamana mahdottomaksi hoitamaan talouttansa. Vaadittuna vastaamaan sanotaan Sofokleen silloin vastauksen asemesta tuomarien kuullen lukeneen erään kööri-paikan vasta valmistuneesta näytelmästänsä "Oidipus Kolonossa", jota kuultuansa tuomarit yksimielisesti vapauttivat hänen, lausuen, että, joka osasi niin kauniisti runoella, ei suinkaan voinut olla iän heikontama. Samassa paikassa hän, kehuen Kolono-lehdon ihanuutta, ei jätä sanomatta, että siinä myös "taivaallisen kasteen kasvattamana kukoisti ihana-rypäläinen narcissi ikuisessa suloisuudessa".
IX.
Filomela eli Satakieli.
"Miksi satakieli vaikeroitsee?" — Ihmishenki, näet sä, puhuu hänessäkin ja sentähden hän meitä liikuttaa. Ja jos kysyt, mistä satakieli on saanut omaisuuden enemmän kuin muut meissä herättää sitä romantillista mielialaa, jota hänen laulunsa vastustamatta virittää, tai miksikä juuri hän ennen muita viihtyy yön hiljaisuudessa, taikka mistä syystä hänen laulunsa niin hyvin sointuu yhteen lemmen unelmien ja lempivien sydämmien kanssa, niin tietäös, että kauniit sävelet tulevat neitsyestä hentoisesta ja että ne tästä syystä soivat niin puhtailta, niin sulovilta.
* * * * *