Korppi rukka oli hyvin hämillänsä. Ei tietänyt juuri mitä tehdä. Sekin puolestaan enensi hälinää, välistä alakuloisena roikkuen, välistä vihaisena rähisten. Koetti vaan miten nopeimmiten pötkiä pakoon. Mutta pienet linnut pysyivät hänen rinnallaan ja kiukkuisimmat kaikista olivat nuo kauniit pääskyt, nopsasiivet.
Sinun kävi korppi raukkaa sääliksi ja sinä milt'et vähän suuttunutkin noihin pääsky-kultiin, joista muutoin niin paljon pidät. Ne olivat sinusta häijyt tuota yksinäistä lintu-parkaa vastaan. Mitä oli se siis heille tehnyt, että ne hänen suhteensa näin pahoin menettelivät? Ja ihmisetkin, eikö nekin tee vääryyttä korppia vastaan, kun he sitä niin inhoavat? Mitäpä pahaa se siis on tehnyt?
Korpin historia on varsin merkillinen. Minä kerron sen sulle. Päätä sitten, Suleima, onko syytä mielipahaan korppia vastaan.
* * * * *
Ennen muinoin oli korppi eli kaarne — joksi sitä myös nimitetään — ihan lumivalkea. Sen höyhenet loistivat hopeaisena. Se oli yhtä valkoinen kuin valkoisin kyyhkynen ja sen loistava höyhenpuku kilpaili valkeudessa aaltoja rakastavan joutsenen hopeapuvun kanssa. Tästäpä kaarne olikin kaikkien mieleen, ja erittäinkin suosi sitä jumaloista Hyperionin valoa-säteilevä poika, Foibo Apolloni, jonka varsinaiseksi mielilinnuksi se tuli.
Tämä iloa tuottava onni ei kuitenkaan ollut pysyväinen. Se oli epä-aikainen uutteruus ja sopimaton puheliaisuus, joka oli syynä korpin onnettomuuteen.
Tämmöistä tietää tästä tarina:
Koko Haimonian maassa ei ollut yhtään kauniimpata impeä, kuin Koronis
Larissan kaupungista.
Tämän erinomaisen kauneuden näki päivän jumala, Apolloni, joka loistavissa vaunuissaan kulki taivaankantta, jaellen valoa ja lämmintä maan lapsille — ja rakastui häneen. Ja Koronis puolestansa, miten olisi hän voinut olla laulun ja runouden suloista jumalaa rakastamatta?
Ja aika meni onnellista menoansa.